Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mikään ei voi olla lain yläpuolella

Microsoftin antamat tiedot "epätäydellisiä ja epätarkkoja"

12.7.2006 14:58 Ohjelmistoyhtiö Microsoft sai tänään Euroopan komissiolta 280,5 miljoonan euron uhkasakon, koska yhtiö ei ole EU:n kilpailuviranomaisten mukaan täyttänyt unionin kilpailusäädöksiä.

Viranomaisten mukaan yhtiön Windows-käyttöjärjestelmästään kilpailijoilleen antamat tiedot ovat "epätäydellisiä ja epätarkkoja".

Sakon määrä on 1,5 miljoonaa euroa päivässä, ja se on laskettu 187 päivän mukaan ajanjaksolta 15.12.2005–20.6.2006.

Jos Microsoft edelleen kieltäytyy taipumasta EU:n säädöksiin heinäkuun 31. päivään mennessä, saatetaan sille määrätä uhkasakkoja enimmillään kolme miljoonaa euroa päivässä.

Sakot tuli myös vuonna 2004

Microsoft sai jo vuonna 2004 uhkasakon suuruudeltaan 497 miljoonan euroa kilpailuaseman väärinkäytöstä ohjelmistomarkkinoilla. Komissio katsoi tuolloin esimerkiksi, että mediasoitin Media Playerin liittäminen Windows-käyttöjärjestelmään rikkoo kilpailulakeja.

Mikään ei voi olla lain yläpuolella

Kilpailukomissaari Neelie Kroes perusteli sakkopäätöstä sillä, että mikään yhtiö ei voi olla lain yläpuolella.

– Kaiken liiketoiminnan EU:n alueella täytyy toimia unionin säädösten mukaan. Toivon, että Microsoftin toimittamat viimeisimmät tekniset tiedot täyttävät ehdot ja yhtiö ei joudu maksamaan lisämaksuja, Kroes totesi tänään.

Windowsista laajan selvitys

Microsoftin päälakimies Brad Smith sanoo yhtiön julkaisseen "täydellisen ja täsmällisen" selvityksen Windowsista, jossa on 12 000 sivua teknistä tietoa.

Microsoft hallitsee maailman kotitietokonemarkkinoita 95 prosenttisesti.

Jutun kirjoitti: Riku-Matti Akkanen

Riku-Matti Akkanen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen

11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.

.