Microsoftin Ballmer taipuu EU:n kantaan
12.7.2006 11:00 Ohjelmistoyhtiö Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer säestelee hallituksen puheenjohtajan Bill Gatesin lausuntoja, joiden mukaan yhtiö tulee julkistamaan käyttöjärjestelmä Vistan aikataulussaan. Windows Vista on Microsoftin laajin tuoteuutuus viiteen vuoteen.
Reutersin mukaan Windows -käyttöjärjestelmät tukevat yli 90 prosenttia maailman tietokoneista. Windows tuo kolmanneksen yhtiön liikevaihdosta.
Yhtiö on ollut miljardiluokan kiistassa Euroopan unionin kanssa. EU on uhannut Microsoftia miljoonien eurojen jättisakoilla määräävän markkina-aseman väärinkäytösten vuoksi.
Steve Ballmerin puheita tulkittiin kannanotoksi sen puolesta, että Microsoft jatkaa myöntymistään EU:n kilpailuviranomaisten vaatimuksiin. EU on uhannut Microsoftia jopa kolmen miljoonan euron päiväsakoilla, jos yhtiö ei luovu Windows -käyttöjärjestelmän määräävästä markkina-asemastaan.
Kapkaupungissa puhunut Ballmer lupasi, ettei Microsoft enää viivytä Vistan markkinoille tuomista, vaan yhtiö tarjoaa käyttöjärjestelmää marraskuusta alkaen. Reutersin mielestä Steve Ballmer tuki hallituksen puheenjohtajan Bill Gatesin jo aiemmin esittämää mielipidettä.
Microsoftin osakkeen kurssi on alkuvuodesta laskenut 12 prosenttia. Samaan aikaan S&P:n toimialaindeksi on tippunut noin kaksi prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sivosella yli neljännes SysOpen Digiasta
09.02.2007 SysOpen Digian pääomistaja, Pekka Sivonen on nostanut omistuksensa yhtiön osakepääomasta ja äänimäärästä 25,03 prosenttiin.
Kolme vuotta sitten
Nettiin joutunut pöytäkirja sapettaa Juankoskella
09.02.2009 Juankosken kaupungin verkkosivuilla perjantaina epähuomiossa julkaistu pöytäkirja puhuttaa. Siihen oli merkitty kaupunginhallituksen henkilövalintoja eri lautakuntiin, vaikka kokous on vasta tänään.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Finnair suunnittelee yhteisyritystä 10:05
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- Kreikassa vielä kiistaa eläkkeistä – neuvottelut jatkuvat 08:34
- Stockmann myynti kasvoi Venäjällä – tulos parani 08:49
- Danske Bankin Ilkka Hallavo jättää tehtävänsä 11:08
- Louis Vuitton -kondomeja myydään 68 dollarin hintaan 11:44
- IS: Huijaus Otto-automaateilla – tässä oikea ja väärä automaatti 11:00
- Kreikalla 15 päivää aikaa etsiä 300 miljoonan euron säästöt 07:59
- » Taloussanomat.fi











