Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei tukea Windowseille

Apple teki kaksinappisesta hiirestään langattoman

26.7.2006 13:19 Apple on julkistanut viime kesä markkinoille tuomastaan, yhtiön ensimmäisestä moninappisesta hiirestä, langattoman bluetooth-version.

Langaton Mighty Mouse -hiiri ei paljoa poikkea isoveljestään; ainoastaan usb-kaapeli on vaihdettu langattomaan bluetooth-tekniikkaan ja optinen sensori on muuttunut laser-sensoriksi.

Virtansa langaton hiiri ottaa kahdesta yhdestä tai kahdesta AA-paristosta.

Kummassakin mallissa on vapaasti eri suuntiin pyöritettävä rullapallo, rutistusnappi sekä näkymättömät napit vasemmalle ja oikealle klikkaukselle.

Applen mukaan uusi hiiri toimii ainoastaan sen Mac Os X -käyttöjärjestelmän 10.4.6-versiolla ja sitä uudemmilla. Langallinen versio kuitenkin toimii myös Windows 2000 -käyttöjärjestelmällä ja uudemmilla.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

ISS Palvelut pystytti ideankeruumyllyn nettiin

26.05.2009 ISS Palveluissa on lähdetty panostamaan henkilökunnan ideoihin ja niiden jatkojalostamiseen. Ensimmäisenä tavoitteena on hankkia nettiohjelmiston avulla vinkkejä lisäpalvelujen myyntiin.

.