Tarkkana Vistaan päivityksessä, että vanhat asetuksevat säilyvät
31.7.2006 12:21 Microsoft on julkistanut tulevan Windows Vista -käyttöjärjestelmän päivitystaulukon, josta käy ilmi vanhempien Windowsien suorat päivitysmahdollisuudet Vistaan.
Microsoft aikoo julkaista kaiken kaikkiaan seitsemän versiota Windows Vista -käyttöjärjestelmästä; Starter-versio on tarkoitettu kehittyville markkinoille, Small Business- ja Enterprise-versiot puolestaan ovat yritysten palvelintoimiin.
Loput neljä, Home Basic ja Home Premium ovat tarkoitettu kotikoneisiin ja viihdekeskuksiin. Premium-versioon on sisällytetty muun muassa yhtiön Media Center -ohjelmisto. Windows Vista Business-versio puolestaan vastaa nykyistä Windows XP Pro -versiota ja Ultimate sisältää kaikkien edellämainittujen ominaisuudet yhdessä paketissa.
Microsoftin Vistaan päivitys -taulukon mukaan Windows XP Home -version käyttäjät ovat ainoita, jotka voivat suoraan päivittää vanhan käyttöjärjestelmänsä mihin tahansa näistä neljästä Vista-versiosta. Suoraan päivittämisessä asennetaan päivitysversio vanhan Windowsin päälle, jolloin teoriassa ei tarvitse asentaa ohjelmistoja uusiksi ja vanhat käyttäjäasetukset säilyvät.
XP Pro- ja Tablet Pc -versioiden käyttäjien suorat päivitysmahdollisuudet ovat ainoastaan Business- ja Ultimate-versioihin päivitys.
Windows 2000 tai Windows XP Pro x64-versioiden käyttäjien puolestaan täytyy kaikissa päivitystapauksissa asentaa käyttöjärjestelmä tyhjästä uusiksi.
Vanhojen Windowsien suoraan päivitysmahdollisuudet Vistan eri versioihin
Lähde: Microsoft |
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nettilapset pitävät kuvansa piilossa 09:40
- Verkon pahikset tunkevat pankkitileille 16:39
- Varo ystävää verkossa 15:44
- Java-korjaus pitää Balancionin kiinni viikonlopun 14:57
- Microsoft paikkaa paljon tiistaina 14:20
- Adobe: iPhonen Flash kaatuu Appleen 16:56
- Tammikuu nosti Googlen selainta 18:12
- Osuuspankki huolestui Balancionin tietoturvasta 10:51
- Lisää







