Riisinjyväsiru välittää videoterveiset postikortissa
3.8.2006 13:50 HP on julkistanut muistisirun, jonka avulla voidaan päästä langattomasti käsiksi digitaaliseen sisältöön fyysisessä maailmassa.
Pienestä koostaan huolimatta siru sisältää yhtiön mukaan suuren määrän muistikapasiteettia ja se voidaan sulauttaa osaksi mitä tahansa esinettä tai kiinteää elementtiä. Näin päästään käsiksi tietoon ja sisältöön, jota nykyään on saatavilla vain elektronisten laitteiden tai internetin kautta.
Muistisirun käyttömahdollisuuksiin kuuluvat muun muassa terveystietojen tallentaminen potilaan rannekkeeseen, audiovisuaalinen lisä postikortteihin ja valokuviin, lääkkeiden aitouden varmistaminen, tietoturvaominaisuudet henkilöllisyystodistuksiin ja passeihin sekä lisätietojen liittäminen painettuihin dokumentteihin.
Vaikka paperiarkkiin
HP Labsin "Memory Spot" -ryhmän luoma koesiru on riisinjyvän kokoinen muistilaite, joka on varustettu sisäänrakennetulla antennilla ja jonka toiminta perustuu cmos-piirirakenteeseen. Siru voidaan sisällyttää myös paperiarkkiin tai liittää mihin tahansa pintaan.
Sirun datan siirtoaika on kymmenen megabittiä sekunnissa eli kymmenen kertaa nopeampi kuin bluetoothin ja suurin piirtein yhtä suuri kuin wlanin. Käyttäjät saavat nopeasti tietoa niin ääni-, video-, kuva- kuin dokumenttimuodossakin.
Sirun toimivan prototyypin muistikapasiteetti on 256 kilobitistä neljään megatavuun eli se pystyy tallentamaan lyhyen videoleikkeen, joitakin kuvia tai tusinan sivua tekstiä. Sirun tulevissa versioissa kapasiteettia voi olla enemmänkin, HP huomauttaa.
Lukulaite likelle
Sirun sisältämän tiedon voi purkaa lukulaitteella, joka liitetään kiinteästi matkapuhelimeen, kämmentietokoneeseen, kameraan, tulostimeen tai muuhun laitteeseen. Lukulaite asetetaan sirun lähelle, jolloin tiedot siirtyvät puhelimen, kameran tai kämmentietokoneen näyttöön tai tulostettuna tulostimesta. Käyttäjät voivat myös lisätä tietoja siruun näiden laitteiden avulla.
- Etsimme aktiivisesti uusia sovelluksia Memory Spot -sirulle, ja uskomme, että teknologialla on merkittävä vaikutus kuluttajaliiketoimintaamme tulostuksesta valokuvaukseen. Siru tarjoaa uusia ratkaisuja myös muilla markkinoilla, sanoo HP Labsin johtaja Howard Taub.
Sirussa on sisäänrakennettu antenni eikä se tarvitse ulkopuolista virtalähdettä tai akkua. Siru saa virtaa lukulaitteen kautta induktiivisen liitännän avulla. Induktiivinen liitäntä siirtää energiaa yhdestä virtapiirin komponentista toiseen jaetun elektromagneettisen kentän avulla. Lukulaite voi samalla lukea sirusta sisältöä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
"Olet saksalainen - olet terroristi"
26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












