Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Esimerkkiä Intiasta

Capgemini virittää itsensä CMMI-kuntoon

18.8.2006 14:36 Suomen Gapgemini on päättänyt ottaa esimerkkiä konsernin Intian yksiköstä ja ryhtyä sovittamaan toimintaan CMMI-prosessistandardiin. Toimitusjohtaja Markus Sell sanoo, että ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena on kolmostason CMMI-sertifikaatti.

Sellin mukaan projektien ja palveluiden ulkoistaminen Intiaan on osoittautunut erittäin menestykselliseksi. Hänen mukaansa laajassa projektissa, jossa puolet työstä tehdään Intiassa, päästään vähintään 25 prosentin kustannussäästöön.

Sell kehuu myös intialaisyksikön työn laatua.

- Emme ole kertaakaan törmänneet heikosti tehtyyn tai dokumentoituun intialaiskoodiin. Sikäläinen kustannustaso mahdollistaa nuorten työtekijöiden säännöllisen mentoroinnin, mikä takaa ammattitaidon kehittymisen.

Sell arvioi torstaina, että CMMI-sertifikaatin ehtojen täyttäminen tehostaa suomalaisyhtiön yhteistyötä Intian yksikön kanssa. Capgeminin Intian keskuksen toiminta on sertifioitu CMMI:n korkeimmalle eli viitostasolle.

Capgemini-konserni kasvaa Intiassa kovaa vauhtia ja ohittaa 6 000 työntekijän lukumäärän vuoden lopussa. Vuoden 2007 loppuun mennessä siellä on 10 000 työntekijää.

CMMI on maailmanlaajuisesti käytössä oleva prosessien kehitysstandardi. Se on lyhenne sanoista capability maturity model integration. Sitä käytetään ohjaamaan prosessien parantamista läpi projektien, osastojen tai läpi koko organisaation. Tyypillisesti sen avulla integroidaan prosesseja, jotka perinteisesti ovat yrityksen erillisiä toimintoja.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.