Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
IBM:n hanke Tanskassa

Omatoiminen terveystarkkailu vanhusten avuksi

1.9.2006 13:42 Kahdeksan vapaaehtoista seniori-ikäluokan edustajaa osallistuivat terveydentilansa omatoimiseen etämonitoroitiin. Kokeilun toteuttivat IBM ja sen tanskalainen terveydenhuoltoalan ratkaisuihin erikoistunut tytäryhtiö Acure yhdessä Århusin kaupungin ja yliopiston kanssa.

Hankkeesta kertyneen positiivisen palautteen myötä Acure valmistelee nyt Eldertechiksi nimeämänsä ratkaisun kansainvälistä markkinointia.

Testihenkilöt mittasivat viiden kuukauden ajan painonsa sekä verenpaineensa ja raportoivat niistä sekä päivittäisen lääkityksen ottamisestaan hoitohenkilöstölle tietokoneella. Tiedot kerättiin tarkoitusta varten räätälöidyllä laitteistolla, joka oli kytketty elektroniseen vaakaan ja verenpainemittariin. Tiedonvälityksessä hyödynnettiin automatisoitua matkaviestintekniikkaa.

Acuren aluejohtajan Hans Jorgen Juul-Madsenin mukaan Eldertech mahdollistaa uusien ja entistä vapaampien asumismahdollisuuksien tarjoamisen sellaisille omatoimisille vanhuksille, jotka suhtautuvat peruspositiivisesti juuri heidän taitonsa ja tarpeensa huomioivaan teknologiaan.


Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.