VTT painaa älyä arkeen

Elektronisten komponenttien rakenneosia voidaan painaa joustavalle painoalustalle.
5.9.2006 11:39 VTT on luomassa uutta, painettuun älykkyyteen liittyvää teollisuutta yhdistämällä it-, elektroniikka- ja painatusteknologiaa keskenään.
Tutkimuskeskus kehittää yhdessä yritysten kanssa painettavia älytuotteita rullalta rullalle -tekniikalla, mikä avaa uusia mahdollisuuksia myös pienille tuotantolaitoksille. Tulevaisuudessa homeen tunnistava älytapetti, dementiapotilaan käyttöliittymänä toimiva älymatto tai todellisen käyttökelpoisuutensa itse ilmaiseva elintarvike voivat olla osa arkipäivää, VTT uskoo.
Nyt käynnistyneessä painetun älykkyyden kehitysohjelmassa haetaan uusia aluevaltauksia perinteisten ict-teollisuuden ja paperiteollisuuden välimaastoon. Tavoitteena on edistää molempia aloja hyödyttävien uusien tuotteiden kaupallistumista ja uuden liiketoiminnan syntymistä.
Sovelluksissa tähdätään massatuotannossa globaaleille markkinoille. VTT:n mukaan jo nykyisellä painatusteknologialla on mahdollista saada aikaan uudenlaisia älytuotteita yksinkertaisilla pienillä painokoneilla, mutta merkittävällä volyymilla.
Runsaasti sovellusmahdollisuuksia
Sovellusmahdollisuuksia on paljon. Kehitettäviä tuoteryhmiä ovat moniteknologiset älytuotteet, bioaktiivinen paperi sekä ict- ja elektroniikkatuotteet.
Moniteknologisista älytuotteista VTT mainitsee orgaaniset, joustavat aurinkokennot, yksinkertaiset näytöt ja kertakäyttöiset sensorit, joita voidaan hyödyntää muun muassa kotidiagnostiikassa ja älypakkauksissa.
Musteen kaltaisista materiaaleista valmistettava elektroniikka, kuten kertakäyttöiset biosensorit, voivat tuoda älykkyyttä tai toiminnallisuutta esimerkiksi elintarvikepakkauksiin tuoreuden ilmaisimina olematta silti varsinaisesti elektroniikkaa.
Bioaktiivisen paperin puolella sovellusmahdollisuuksia haetaan suurille pinnoille valmistettavista älytuotteista. Näitä voivat olla älytapetit, joissa on vaikkapa homeen tunnistavia molekyylejä, sekä painettavat sensorit ja suodattimet. Tulevaisuuden visioissa sanomalehdessä olevia painettavia sensoreita voisi käyttää esimerkiksi ilman siitepölypitoisuuden ilmaisemiseen ja suodattimia voisi käyttää ilmastointilaitteissa tai hengityssuojaimissa.
Ict- ja elektroniikkatuotteissakin edullisia yhdistelymahdollisuuksia on VTT:n mukaan paljon. Painettua ja orgaanista elektroniikkaa voidaan sisällyttää esimerkiksi laajojen pinta-alojen käyttöliittymiin, jotka mahdollistavat vaikkapa hoitopalvelut.
Tulevaisuudessa voitaisiin valmistaa älymattoja, joissa paineanturit toimivat esimerkiksi dementiapotilaan käyttöliittymänä. Käyttöliittymän avulla voitaisiin seurata, käveleekö potilas vai makaako hän lattialla ja tarvitsee apua.
Painettavat valmistusmenetelmät mahdollistavat myös taipuisien ict- ja elektroniikkatuotteiden valmistamisen. Painettaviin älytuotteisiin voidaan sisällyttää myös tuoteturvallisuuteen liittyviä tietoja, joilla voidaan tunnistaa esimerkiksi tuotteen alkuperä ja aitous.
Suomalaiskaksikko kaupallistaa
Avantone kaupallistaa ensimmäisenä yhteistyössä kehitettyjä painettavia optisia efektejä käytettäväksi yritysten brandimainonnan tuotteissa.
Toinen suomalainen yritys Upcode puolestaan kaupallistaa palvelutuotetta, joka perustuu painettujen tunnisteiden lukemiseen kamerakännykällä ja esimerkiksi tuoteselosteiden tai käyttöohjeiden hakemiseen web-linkin kautta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Salcompin tulos painui pakkaselle
10.02.2009 Laturivalmistaja Salcompin tulos painui tappiolliseksi ja liikevaihto pieneni loka–joulukuussa. Yhtiö arvioi myös markkinaosuutensa pienentyneen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- » Taloussanomat.fi













