Huovinen kummeksuu tekniikan vähyyttä liikenneturvassa
7.9.2006 15:56 Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen haluaa, että uutta tekniikkaa käytettäisiin nykyistä enemmän liikenneturvallisuuden suurimpien ongelmien ratkaisemiseksi.
Huovisen mukaan ylinopeuksia, turvavöiden käyttämättömyyttä ja rattijuopumuksia olisi mahdollista vähentää suhteellisen edullisesti teknisin keinoin. Hän kuitenkin ihmettelee, miksi näiden keinojen yleistyminen on hidasta ja edelleenkin epävarmaa.
Huovinen puhui liikenne- ja viestintäministeriön järjestämässä liikenneturvallisuustilaisuudessa 7..syyskuuta Oulussa.
- Joissakin tapauksissa on olemassa tekninen ratkaisu havaitun ongelman poistamiseksi, mutta sen käyttöönoton esteenä tai hidasteena on muita syitä. Onko vika päättäjien, autonvalmistajien, markkinoinnin ja viime kädessä kuluttajien asenteissa, Huovinen pohti ministeriön mukaan.
Ikääntyneet tuovat haasteita
Erilaiset informatiiviset järjestelmät on helpompi hyväksyä kuin sellainen tekniikka, joka pakottaa, estää tai rajoittaa. Varsinkin paikannuksen mahdollistavan teknologian halpeneminen ja yleistyminen yhdistettynä nykyaikaiseen tiedonsiirtoon tuo paljon uusia sovellusmahdollisuuksia, ministeri katsoo.
Esimerkkeinä Huovinen mainitsi ammattikuljettajien tarpeisiin kehitetyn ajantasaisen reittiennuste- ja varoituspalvelun päätieverkolle sekä automaattisen eCall-hätäviestijärjestelmän.
Huovinen pitää suurena haasteena sitä, että liikenteeseen suunnitellut tekniset välineet soveltuvat kaikille tienkäyttäjille.
- Seuraavien vuosien aikana ikääntyneiden osuus ajokortillisista kasvaa nopeasti. Auton käyttämiseen he ovat tottuneita, mutta älypuhelimet ja tietotekniikka ovat saattaneet jäädä vähemmälle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP
26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












