Lasermittarit avuksi liikenneturvassa
11.9.2006 15:33 Suomen Akatemia kertoo uusista menetelmistä, joita kehitetään liikenneturvallisuuteen ja liikennevirtojen mittaamiseen. Yksi osa-alue käsittelee paikallisia lasermittareita.
Paikallisten lasermittareiden avulla voidaan mitata liikennevirtoja ja tunnistaa liikennevälineet sekä mitata esimerkiksi ajoneuvojen nopeus ja sijainti ajoradalla.
Saatavaa tietoa voidaan hyödyntää nykytekniikkaa paremmin ja tarkemmin esimerkiksi liikennettä ja liikennetilanteita simuloitaessa, mallinnettaessa ja ennustettaessa, Akatemia miettii. Menetelmän uskotaan soveltuvan myös kuljettajakäyttäytymisen analysointiin sekä liikenteen konfliktitilanteiden tutkimiseen.
Kitara-ohjelma
Liikenneympäristön kolmiulotteiseen mallintamiseen, näköesteiden kartoitukseen ja liikennevirran ominaisuuksien mittaamisen järjestelmää kehitetään osana Suomen Akatemian Kitara-tutkimusohjelmaa.
Liikkuvan kartoituksen prototyyppijärjestelmä valmistuu vuonna 2008 ja se toteutetaan Teknillisen korkeakoulun ja Geodeettisen laitoksen yhteistyönä. Hanketta esiteltiin tutkimusohjelman vuosiseminaarissa Turussa maanantaina.
Tieympäristön mallia voidaan käyttää muun muassa tiesuunnittelun työkaluna ja ympäristövaikutusten arviointeihin.
- Jos mittauksia toistetaan eri aikoina, saadaan mukaan myös aikaulottuvuus ja voidaan saada kartoitettua esimerkiksi eri vuodenaikoina tai erilaisissa liikennetilanteissa esiintyviä ongelmakohtia. Toistuvien mittauksien avulla voidaan todeta hyvin pieniäkin muutoksia, kuten kasvullisuuden muutokset, hanketta johtava professori Timo Ernvall Teknillisen korkeakoulun liikennelaboratoriosta kuvaa.
Videokartoitus hidasta
Liikennetekniikassa kehittyvä tutkimusalue on telematiikka. Telemaattisia sovelluksia käytetään muun muassa liikennetietojen keräämiseen ja käsittelyyn etenkin liikenteen ohjauksen, simuloinnin ja palvelutason yhteydessä sekä erilaisten tienkäyttäjille suunniteltujen palveluiden kehittämiseen.
Liikenteen navigointijärjestelmiin läheisesti liittyviä älykkäitä kuljetusjärjestelmiä ja liikkuvan kartoituksen järjestelmiä on kehitetty kansainvälisesti yli kymmenen vuotta. Aluksi ne koostuivat paikantimesta (kuten gps) ja videokamerasta, joiden avulla voitiin kartoittaa teiden sijaintia ja tieympäristöä.
Videokuvien tai valokuvien avulla tapahtuva tieympäristön kartoitus oli kuitenkin Akatemian mukaan hidasta. Laserkeilaimen tuottamaa aineistoa voidaan sen sijaan prosessoida lähes automaattisesti. Kitara-hankkeessa toteutettava liikkuvan kartoituksen järjestelmä rakentuukin laserkeilaintekniikan ympärille.
Satelliitteihin ei käy aina luottaminen
Tutkimushankkeessa yhdistyvät liikenne- ja tietekniikan tietotarpeet ja moderni laserkeilaustekniikka. Tutkimuksessa käytetään useita erilaisia laseriin perustuvia menetelmiä.
Lentokoneesta tehtävä laserkeilaus tuottaa 3d-mallin maastosta ja sen eri kohteista ja yksityiskohdista. Liikkuvan kartoituksen järjestelmällä tuotetaan tietä pitkin ajaen laserkeilaintekniikalla malli sekä tien pinnasta, tiehen liittyvistä laitteista ja rakenteista sekä tiealueen lähiympäristöstä.
- Hankkeen suurimpia haasteita on tehdä samanaikaisesti sekä vaativaa laitekehitystä että uuteen mahdolliseen tutkimusaineistoon pohjautuvaa tutkimusta. Tämän vuoksi koetöitä on tehty projektin alusta asti laitteiston avainkomponentteja käyttämällä, Timo Ernvall sanoo.
Teknisesti suurimmat haasteet ovat paikannus- ja navigointitekniikoissa. Siltojen alta tai tunneleissa ajettaessa menetetään yhteys gps-satelliitteihin. Koska järjestelmä edellyttää desimetrintarkkaa paikannusta, ja yhteyden menettämisen jälkeen virhe on kymmenien metrien luokkaa, paikannus on katvealueilla ja sen jälkeen rakennettava muiden tekniikoiden varaan.
- Kaukokartoitustekniikat ovat tähän hyvä työväline, uskoo navigoinnin ja paikannuksen professori Ruizhi Chen Geodeettisesta laitoksesta.
- Kartoitusjärjestelmästä on tarkoitus kehittää liikkuvan kartoituksen laboratorio, jonka avulla voidaan demonstroida uuden tekniikan mahdollisuudet ja uudet sovellukset. Operatiivista kartoitinta siitä tuskin tulee. Tuotettu liikenneympäristötieto tulee olemaan kuitenkin huomattavasti nykyistä tarkempaa, Chen ennustaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP
26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












