Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Varkaus seuraa Imatran esimerkkiä

Terveystieto kiitää sairaalasta sähköisesti kotiin

21.9.2006 09:04 Varkauden terveyskeskus on tarjonnut tämän viikon alusta alkaen asukkailleen palvelua, jossa he saavat laboratoriotuloksia ja hoito-ohjeita internetin välityksellä kotiin. Varkaus seuraa Forsante-palvelun käytössä Imatran esimerkkiä.

Asukkaat voivat puolestaan lähettää kysymyksiä  ja kotimittausten tuloksia terveyskeskukseen. Kysymyksiin vastataan kolmen arkipäivän kuluessa. Forsanten kehittäjän Valuecode Oy:n mukaan palvelun käyttö on helppoa, ja käyttäjä tarvitsee ainoastaan internet-yhteyden. 

Varkauden terveyskeskuksen kaikki hoitajat ja lääkärit on koulutettu käyttämään uutta tekniikkaa, joten kunnan asukkaat saavat palvelun käyttöönsä omalta terveysasemaltaan. Palvelu myös helpottaa Varkauden terveyskeskuksen puhelinruuhkia, kerrotaan Valuecoden tiedotteessa. 

Imatran kaupunki aloitti terveyspalveluidensa siirron verkkoon viime vuonna välittämällä laboratoriotuloksia ja hoito-ohjeita. Laboratoriotulosten välittämisestä kerrotaan olleen hyötyä erityisesti Marevan-lääkehoitoa saaville potilaille, koska he joutuvat asioimaan tiheästi laboratoriossa. 

Nykyään Imatran terveyskeskus välittää tiedot potilaille sähköisesti Forsanten avulla. Laboratoriotulosten lisäksi potilas saa tulosten tulkinnan ja hoito-ohjeet sekä ehdotuksen seuraavasta vastaanottojasta yhdellä viestillä.

Valuecode kertoo, että Forsanten turvallisuudessa on otettu mallia verkkopankeista ja että palvelu tukee saumattomasti terveydenhuollon toimintaprosesseja.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin

26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.

.