Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tavoitteena 80 prosenttia kolmessa vuodessa

München aloitti lopulta siirtymisen Linuxiin

26.9.2006 07:01 Münchenin kaupunki on aloittanut siirtymisen Linuxiin. Siityminen alkoi vuoden myöhässä aikataulusta.

Kaupunki on siirtänyt sata käyttäjää pormestarin toimistosta Debian-Linuxille. Tavoitteena on siirtää 80 prosenttia kaupungin tietokoneista vuoden 2009 puoliväliin mennessä.

Münchenin hanke on kestänyt kauan, sillä kaupunki julkisti hankkeensa vuonna 2003. Käyttöönoton piti tapahtua viime vuonna.

LiMux-projektissa on ollut mutkia matkassa. Kaupunki on joutunut pohtimaan ohjelmistopatenttikysymyksiä, sopimusneuvottelut ovat kestäneet odotettua kauemmin ja pilottivaihetta täytyi pidentää vuodella.

- Testit ovat ohi. Olemme korjanneet bugit ja ratkaisseet osan ongelmista, projektin varajohtaja Florian Schiessl totesi ZDNetille.

- OpenOfficella ei ole ongelmia avata ja lukea Windows-formaatin asiakirjoja. Yksinkertaisissa dokumenteissa ei myöskään ole prosessointiongelmia.

 Tietyissä tapauksissa formaatti voi hävitä, ja eräitä asiakirjoja pitää käsitellä erityisellä tavalla, ettei formaatin muutosongelmia tulisi, Schiessl sanoi. Limux-työryhmä on kirjoittanut ohjeet tällaisten tilanteiden varalle.

Asiakirjojen käsittelemistä suurempi haaste on muuttaa kaupungin suurten osastojen monimutkaiset it-prosessit Linuxille. Limux-työryhmällä on kuitenkin suunnitelma ongelman ratkaisemiseksi.

Tavoite 80 prosenttia

Schiesslin mukaan kaikkia kaupungin työntekijöitä ei pysty saamaan Linux-alustalle. Tavoite on 80 prosenttia vuoden 2008 lopun ja vuoden 2009 puolenvälin aikana.

Parikymmentä prosenttia jää Windows-käyttäjiksi, sillä eräät yritysohjelmat vaativat kyseistä alustaa.
- Eräät julkaisuohjelmat vaativat myös Applen tuotteita, Schiessl totesi IDG:lle.

Tämän vuoden loppuun mennessä kaupunki aikoo siirtää Linuxille 200 tietokonetta lisää. Näitä koneita käytetään "yksinkertaisessa toimistoviestinnässä".

Siirtyminen tapahtuu yhdessä tai kahdessa vaiheessa. Osa 14 000 siirrettävästä tietokoneesta käyttää aluksi OpenOffice -ohjelmia Windows-alustalla. - Osastot saavat päättää käyttöalustastaan siirtymävaiheessa, Schiessl sanoi.

Münchenin konfiguraatio perustuu Linux Distribution Debian GNU/Linux 3.1:lle, KDE 3.5 käyttöliittymälle ja OpenOffice 2:lle.

Kustannukset kasvaneet

LiMux-projektin kustannukset ovat kasvaneet. Sisäiset ja ulkoiset kustannukset ovat nyt arviolta 35 miljoonaa euroa. Kolme vuotta sitten arvio oli viitisen miljoonaa vähemmän.

Schiessl ei lähtenyt vertaamaan ns. total cost of ownership (tco)-kustannuksia. Kilpailija Microsoft on painottanut, että kaikki kustannukset mukaanlukien sen ohjelmistot tulevat halvemmaksi.

- Emme aio verrata alustojen tco-kustannuksia. Microsoft ei enää tue NT 4.0:aa, joten meidän täytyy vaihtaa Linuxiin.

Euroopan kaupungeista Saksan Mannheim käyttää Linuxia pc:issä ja palvelimissa. Britanniassa Birmingham kokeilee avointa koodia pc:issään ja Bristol käyttää StarOfficea.

Norjan Bergen siirsi hallinnolliset ja opetustehtäviin tarkoitetut palvelimet Linuxille. Kaupunki siirsi hiljattain pc:iden siirtämistä avoimelle koodille, sillä se osoittautui monimutkaiseksi.

Vastaavasti Intiassa on tehty suuria suunnitelmia Linuxin käyttöönottamiseksi.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Tamperelaisyhtiö herätti klassikkoflipperin henkiin iPhonella

11.02.2009 Pinball Dreaming on suomalaisvoimin toteutettu iPhone-versio maineikkaasta Amiga-flipperistä.

.