Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusia sovelluksia ympäristön seurantaan

VTT:n sovellus havaitsee tulvat ja maanvyöryt

10.10.2006 10:23 VTT on kehittänyt kaukokartoitustietoon perustuvan tekniikan ympäristön seurantaan. Uusien VTT:n sovellusten avulla voidaan esimerkiksi helpottaa tulvien ja maanvyöryjen havaitsemista sekä tehostaa muun muassa metsien inventointia, merenkulkua ja liikenneturvallisuutta.

Uudet sovellukset on kehitetty Tekesin rahoittamassa Envimon-hankkeessa. VTT kertoo tiedotteessaan paketoivansa sovellusten käyttämät laskentamenetelmät ja sovelluslogiikat yhteiseksi ohjelmistokokonaisuudeksi, jonka avulla uusien ympäristön seurannan sovellusten kehittäminen sujuu tehokkaasti ja nopeasti.

Ohjelmistoa ja sovellusten prototyyppejä testataan parhaillaan käytännössä. Parhaillaan valmistellaan Envimonin jatkohanketta, jossa sovelluksia kehitetään operatiivisiksi. Pisimmällä on metsien inventoinnin sovellus, joka arvioidaan saatavan käyttöön jo ensi vuoden aikana.

Tietoa talvimerenkulusta

Hankkeessa kehitetty luonnononnettomuuksien seurantajärjestelmä helpottaa luonnononnettomouuksien havaitsemisen lisäksi paikallista pelastustoimintaa. 

Metsien inventointiin kehitettiin satelliittiaineistoon perustuva sovellus, jolla saadaan tarkkaa tietoa metsävaroista puunhankinnan tueksi.

Merenkulun tehostamiseen tähtäävä uusi ohjelmisto puolestaan soveltuu merijäätiedon tuottamiseen talvimerenkulun tarpeisiin, kuten jäätilanteen seurantaan perämerellä.

Liikennetapahtumien havainnointia

Liikenneturvallisuutta pyritään lisäämään liikennetapahtumien havainnointiin tarkoitetulla automaattisella liikenteen monitoroinnilla. Sen avulla saadaan tietoa liikenteen analysointiin ja esimerkiksi vaarallisten risteysten turvallisuuden kehittämiseen.

Hankkeessa kehitettiin myös uusi sovellus, jolla voidaan seurata vuodenaikojen vaihteluun liittyviä ilmiöitä, kuten ruskan kehittymistä Pohjois-Suomessa. Seurantajärjestelmä hyödyntää kaikkea saatavilla olevaa aineistoa, kuten satelliittikuvia, ihmisen havaitsemia vuodenaikaismuutoksia sekä paikan päältä otettuja web-kameran kuvia.

Envimoniin osallistuivat VTT:n lisäksi Stora Enso, Finstaship, Merenkulkulaitos, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ja pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta, Säteilyturvakeskus, Savcor Indufor ja Metsähallitus sekä japanilainen tutkimusinstituutti NIED (National Research Institute for Earth Science and Disaster Prevention).

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä

26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.

.