Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kokonaistaloudellisuus määriteltävä

ICT Suomi perää muutoksia hankintalakiesitykseen

ICT Suomen toimitusjohtaja Ture Tähtinen korostaa, että hankinnoissa pitää ottaa huomioon myös elinkaarikustannukset.

13.10.2006 08:02 ICT Suomi ry:n mukaan julkisia hankintoja lakiesitys HE 20/2006 vp toisi mukanaan tervetulleita menettelyitä julkisten hankintojen toteuttamiseksi kokonaistaloudellisesti tehokkaimmalla tavalla. ICT Suomi esittää kuitenkin lakiesitykseen myös muutoksia.

Eduskunnan talousvaliokunnalle antamassaan lausunnossa ICT Suomi painottaa erityisesti kokonaistaloudellisuuden merkitystä sekä uusien hankintaohjeiden käytännön soveltamista.

Lisäksi ICT Suomi ry yhtyy lakia valmistelleen työryhmän näkemykseen yhteisen toimittajarekisterin perustamisesta.

- Kokonaistaloudellisuuden huomioon ottaminen hankinnoissa edellyttää käsitteen riittävän täsmällistä määrittelyä. Siksi ehdotamme, että lakiehdotukseen lisätään kokonaistaloudellisuutta koskeva määritelmä. Hankintojen tulee perustua selkeästi kokonaiskustannuksiin, jotka sisältävät myös elinkaarikustannukset, kertoo ICT Suomi ry:n toimitusjohtaja Ture Tähtinen liiton tiedotteessa. 

Muutoksia ICT Suomi katsoo tarvittavan myös muun muassa sopimuksen ennakoidun arvon laskemista, ympäristöominaisuuksien teknisiä eritelmiä ja vaihtoehtoisia tarjouksia koskeviin lakipykäliin.

Käytännönläheisen ohjeistuksen ohella ICT Suomi kehottaa järjestämään hankintoja tekeville henkilöille riittävästi valmennusta. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

.