Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myönteinen kehitys it-panostuksissa jatkuu

Market-Visio: yritykset lähtevät innokkaammin it-ostoksille

Kuva: Timo Jaakonaho / Lehtikuva

17.10.2006 14:04 Myönteinen vire it-markkinoilla jatkuu myös ensi vuonna, Market-Vision tuore tutkimus kertoo. Jopa noin puolet tutkimukseen osallistuneista organisaatioista aikoo kasvattaa it-toiminnan kokonaiskustannuksia vuonna 2007.

- Kasvu keskittyy nimenomaan keskisuuriin yrityksiin ja terveydenhuoltoon. Tutkimus antaa kuitenkin viitteitä siitä, että suuretkin yritykset olisivat hieman vilkkaammin lisäämässä it-panostuksiaan vuonna 2007, kun ne tähän saakka ovat keskittyneet tiukasti kustannuskurin ylläpitämiseen, kommentoi Market-Vision analyytikko Leena Mäntysaari tiedotteessa.

"It-investoinnit ja -kustannukset Suomessa 2006-2007" -tutkimuksen mukaan organisaatiot panostavat nyt yleisemmin it-ympäristön ja sovelluskannan kehittämiseen ja uudistamiseen, kun taas olemassa olevan it-ympäristön ja sovelluskannan hallintaan ja ylläpitoon liittyvät kustannukset pysyvät useimmiten ennallaan.

- Organisaatioiden uudistamis- ja kehittämisaikeet näkyvät esimerkiksi ohjelmisto- ja it-palveluostojen suuntautumisessa sovellusten integrointiin, analyytikko Heli Pietilä Market-Visiosta hahmottaa.

It-henkilöstön väheneminen ei näy juurikaan kustannuksissa

Market-Vision mukaan huomionarvoista on, että organisaatioiden oman it-henkilöstön osuus it-toiminnan kokonaiskustannuksista ei ole merkittävästi pienentynyt, vaikka organisaatioiden it-henkilöstömäärät ovatkin laskeneet.

- Ulkoistusten myötä tukipalveluhenkilöstöä siirtyy palveluyritysten palvelukseen ja organisaation henkilöstörakenne muuttuu. Erilaisten asiantuntijoiden ja projektiosaajien suhteellinen osuus organisaatioiden henkilöstömäärästä on nyt aiempaa suurempi. Tämä on osasyynä siihen, miksi henkilökustannukset eivät ole pienentyneet, arvioi Heli Pietilä.

Tutkimuksen tulokset perustuvat Market-Vision näkemyksiin ja puhelinhaastatteluihin, joihin osallistui 176 yrityksen ja julkisen sektorin organisaatioiden edustajaa viime kesäkuussa. Vastaajayritysten liikevaihto on vähintään kaksikymmentä miljoonaa euroa, ja vajaa kolmannes organisaatioista edustaa julkista sektoria.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista

26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.

.