Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tarkoituksena kitkeä piratismia

Vistan voi siirtää vain kerran toiseen koneeseen

17.10.2006 07:00 Microsoft on muuttanut lisensiointiehtojaan siten, että Vista-käyttöjärjestelmän voi siirtää vain kerran tietokoneesta toiseen. Aikaisemmin siirron saattoi tehdä kuinka monta kertaa tahansa.

- Piraatit ovat käyttäneet siirtomahdollisuutta väärin, Vista-johtaja Shanen Boettcher totesi Cnetille. -  Haluamme vain tehdä selväksi, että vain yksi siirto on mahdollinen.

Toisenlaiset säännöt koskevat Vistaa, joka ostetaan valmiiksi asennettuna tietokoneeseen. Boettcherin mukaan useimmiten käyttöjärjestelmän siirto ei ole lainkaan mahdollista laillisesti. Pääosa käyttäjistä hankkinee Vistan tietokoneen yhteydessä.

Vastaavasti Vistan takuu kasvaa vuoteen, kun XP:n takuu on ollut vain 90 päivää.

Microsoft tekee muutoksia myös virtualisointiin, monen käyttöjärjestelmän käyttämiseen yhdessä tietokoneessa. Monet Windows-versiot voivat toimia pääasiallisena käyttöjärjestelmänä, mutta vain Business- ja Ultimate-versiot voidaan asentaa toissijaisiksi.

XP:ssä jokainen virtuaalikäyttö vaati erillisen lisenssin, mutta versioiden käyttöä toissijaisina käyttöjärjestelminä ei ollut rajoitettu.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista

26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.

.