Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Fokus uusiksi

Leiki löysi kaasun rattia kääntämällä

20.10.2006 10:02 Vuonna 2000 perustettu Leiki Oy vaihtoi viime vuonna tähtäimensä palveluntuottajasta teknologiatoimittajaksi ja löysi samalla uuden kasvunjyvän. Aiemmin lähinnä mobiilipalveluja toimittanut yritys integroi nyt teknologiansa asiakkaan verkko- tai mobiilijärjestelmiin, jolloin Leikin osaamista käytetään asiakkaan käyttöliittymän kautta.

Jos asiakas haluaa ostaa Leikiltä hakuteknologian lisäksi myös muita palveluja tai avaimet käteen –toteutuksia, yhtiö käyttää käyttöliittymäsuunnittelussa Sataman ja mobiiliratkaisuissa Flanderin palveluja.

Leikin pääasiakaskuntaa ovat mediatalot ja muut mediapalvelujen tarjoajat. Merkittävimpiä asiakkaita ovat muun muassa Nokia, brittiläinen Financial Times ja kiinalainen Sina.com.

- Leikin teknologia toimii myös kiinan kielellä, yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Petrus Pennanen huomauttaa ylpeänä. Hakuontologia on käännetty tällä hetkellä seitsemälle eri kielelle, mutta tarvittaessa uusi kielikäännös valmistuu noin viikossa.

- Vielä tänä vuonna tiedossa on uusia portaali- ja sanomalehtiasiakkaita Pohjoismaista ja Englannista, Pennanen vihjaa.

Hyvä oppimaan

Leikin teknologia oppii käyttäjänsä tavoille nopeasti klikkausten perusteella, ja personoitu hakutulos saadaan ilman kiinnostusten kertomista.

Toinen tapa perustuu vapaaseen tekstiin. Silloin teknologia hakee esimerkiksi yritysten tai henkilöiden nimiä ja oppii lisäksi klikkauksista. Haku ei rajoitu ainoastaan haettuihin avainsanoihin vaan lisäksi palvelu tunnistaa myös vastaavat ja samankaltaiset aiheet jos avainsanoilla ei ole tarjolla sisältöä.

Järjestelmä osaa hakea myös tarvepohjaisesti, mikä mahdollistaa luopumisen tiukkarajaisista hakulomakkeista. Tarvepohjaisessa haussa käyttäjä kirjoittaa omin sanoin tarpeensa, jotka Leikin tuote yhdistää tarjolla olevan sisällön ominaisuuksiin ontologian avulla.

Leikin teknologiaan kuuluu myös Agent-virtuaalipersoona, joka oppii käyttäjän kiinnostuksen aiheet ja mukautuu tämän perusteella.

Kuluttajat mukaan

Parhaillaan Leiki kehittää brittikonsulttien kanssa uutta liiketoimintasuunnitelmaa, jonka perusteella hakuteknologiaa tarjotaan palveluna ja uutena kohderyhmänä myös kuluttajille. Tiedossa on uusina piirteinä muihin hakupalveluihin verrattuna personointia ja sisällön linkitystä.

Pennanen ei paljasta yhtiön liikevaihtoa, mutta työntekijöitä sillä on nyt 15. Ensi vuonna tavoitteena on kahden miljoonan euron liikevaihto ja Pennanen arvioi henkilökunnan määräksi noin 25.

Leikin omistajakuntaan kuuluu yksityissijoittajia Suomesta, Italiasta ja Englannista, jotka omistavat yhtiöstä 30 prosenttia. Saman verran on henkilökunnalla, ja Pennanen omistaa itse yhtiöstä 40 prosenttia. Leiki on saanut aiemmin myös Tekes-rahoitusta.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista

26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.

.