Gartner: Nokia tienraivaaja it-uudistuksissa
26.10.2006 09:46 Suomalainen Nokia on tienraivaaja tietohallinnollisissa muutoksissa, jotka lomittavat it:n liiketoimintaprosesseihin, arvioi markkinatutkimusyhtiö Gartnerin tutkimusjohtaja John Mahoney.
Mahoneyn mukaan kauppaketju Tescolta Nokialle tullut John Clarke on pystynyt hyvin uudistamaan Nokiaa.
- Uskon, että Clarcen nimitys viime vuoden lopulla oli merkki siitä, että Nokia halusi muutosta. Nyt se on johtavana suuryhtiö maailmassa viemässä tietohallinnon muutosta, jossa tehtävät jakaantuvat kahteen osaan. Osa it- henkilöstöstä pitää järjestelmiä yllä ja loput etsivät parempia it-pohjaisia liiketoimintaratkaisuja.
Mahoney korostaa, että, että 60 prosenttia maailmanlaajuisista yrityksistä on vuoteen 2012 mennessä samassa tilanteessa.
-Tietotekniikkaorganisaatiot kokevat seuraavan viiden, kuuden vuoden aikana mullistuksia, jollaisia ei ole ollut 15 vuoteen. Muutpoksen pohjalla ovat liiketoimintarpeet, it:n arkipäiväistyminen, muutokset työskentelyoloissa, säädökset ja tietoturvahuolet.
Kaikki eivät pääse sinne
Gartnerin tutkimusjohtajan mukaan kaikki suuryritykset eivät lähde tälle tielle ainakaan aluksi.
-Monet isot yritykset, jotka eivät lähde tälle tielle, huomaavat vaikeuksia edessä.
Tietotekniikka tulee Mahoneyn mukaan suurennuslasin alle. Hän korostaa, että vuonna 2012 tietotekniikka mainitaan yhtenä menestystekijänä ainakin 50 prosentissa suuryrityksistä.
-Vastaavasti it-esteitä syytetään sitten epäonnistumisista.
Jokainen it-organisaatio joutuu tutkimusjohtajan mukaan muuttumaan.
- Prosessi alkoi jo viime vuonna, mutta siitä tulee kriittinen menstystekijä seuraavan kuuden vuoden aikana. Uudenlainen organisaatiotyyppi on nousemassa esiin, ja siinä näemme it:n siirtyvät teknologianäkökulmasta liiketoimintaprosesseihin ja –suhteisiin.
Mahoney ei näe, että yrityksillä ovat edessä tekniikkaosaajien irtisanomiset.
-Muutos on vähittäinen, orgaaninen. Järjestelmien käytännön hallinnointi ja ylläpitäminen on rutiinityötä, joka tarvitsee edelleen tekijänsä.
Liikaa tekniikkaa
Mahoney korostaa, että rutiinitehtävien lisäksi pitää ymmärtää liiketoimintaa, ja se voi olla vaikeaa nykyorganisaatioille.
-Tietohallinnot ovat vielä liian tekniikkakeskeisiä. Tarvitaan uudenlaista osaamista, jossa keskeisiä ovat uusien bisnesalueiden etsiminen, myynti ja markkinointi. Kyse on oikean tasapainon löytämisestä.
Mahoneyn mukaan tällä hetkellä noin 40 prosentissa it-ratkaisujen takana ovat päätöksentekijät, jotka ymmärtävät sekä bisnestä että teknologiaa. Hän arvioi, että prosenttiluku nousee 75:een vuoteen 2012 mennessä.
Tutkimusjohtaja toivoo yritysten ylimpiin johtoelimiin teknologiatietämystä taloustiedon ja markkinoinnin rinnalle.
-Nokia on hyvä esimerkki siitä kuinka voidaan menestyksellisesti yhdistää toisiinsa insinööritieto ja bisnestarpeet. Samantyyppinen yhdistelmä saattaa viedä eteenpäin myös muita isoja yrityksiä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












