Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Menetelmä kehitetty Joensuun yliopistossa

Väitöskirja mahduttaa laadukkaat kartat kännykkään

Alexander Akimov

8.11.2006 10:51 Filosofian maisteri Alexander Akimov on Joensuun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan kehittänyt menetelmän, jonka avulla karttakuvat on mahdollista tiivistää entistä pienempään tilaan aiempaa tehokkaammin.

Menetelmä pyrkii vastaamaan kysymyksiin, kuten kuinka saada toimiva kaupunkikartta mahtumaan matkapuhelimeen tai kuinka välittää karttoja langattomia verkkoja pitkin kohtuullisessa ajassa. Paikkatietojärjestelmien ja muiden maantieteellisten tietojärjestelmien hyödyntämistä erilaisissa sovelluksissa hidastaa usein karttatiedon vaatima suuri muistitila.

Akimovin väitöskirja käsittelee rasterimuotoisten ja vektorigrafiikalla tehtyjen karttojen tehokasta tiivistämistä eli pakkaamista. Akimovin esittämä ratkaisu perustuu professori Jorma Rissasen vuonna 1982 kehittämälle kontekstipuu-tiivistysalgoritmille.

Rissasen teorian soveltaminen käytäntöön on aiemmin ollut hankalaa, sillä se on vaatinut valtavan käsittelyajan, ja algoritmin muunteleminen on puolestaan heikentänyt tuloksia, Akimov taustoittaa yliopiston mukaan. Akimov esittää tiivistysmenetelmästä nyt sellaisen muunnoksen, joka sekä säilyttää hyvän kuvanlaadun että mahdollistaa tiedon tiivistämisen kohtuullisessa ajassa.

Alexander Akimov on syntynyt vuonna 1978 Leningradissa. Hän on toiminut neljä vuotta tutkijana Joensuun yliopistossa ja tällä hetkellä hän työskentelee tutkijana Motorolalla Pietarissa. Väitöskirja tarkastetaan 11.11.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin

11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.

.