Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Köyhille halutaan kannustimia metsien säilyttämiseksi

Satelliittikuvat torjumaan kasvihuoneilmiötä

Kuva: Mikko Rikala / Lehtikuva

12.11.2006 07:15 Eräät kehittyvät maat haluavat, että hakkuiden aiheuttaman aavikoitumisen estämisessä alettaisiin käyttää satelliittien ottamia valokuvia. Kuvien avulla voitaisiin esimerkiksi päättää, keitä palkitaan aavikoitumisen estämisestä.

Kehittyvien maiden viranomaisten mukaan ongelmana on se, että köyhät viljelijät usein myyvät metsää kaadettavaksi, koska ei ole kannustimia metsien säilyttämiseksi. 

Kehittyvistä maista esimerkiksi Bolivia ja Papua-Uusi-Guinea haluaisivatkin, että kannustinten luomista mietittäisiin meneillään olevassa YK:n ympäristökonferenssissa Nairobissa. 

Pilvet vaikeuttavat

Asiantuntijoiden mukaan todisteita siitä, missä aavikoitumista aiheuttavia hakkuita on estetty ansiokkaasti, voitaisiin saada satelliittikuvista. Kuvista nähtäisiin muutoksia 1990-luvun alkupuolelta saakka, kertoi YK:n tukeman Global Terrestrial Observing Systemin Frederic Achardin uutistoimisto Reutersille. 

Satelliittidata-analyyseja tarjoavasta saksalaisesta GAF AG:stä kuitenkin kerrottiin, että esimerkiksi Amazonin alueesta on pilvien takia vaikea saada hyvää kuvaa. Ongelmana on myös se, ettei kuvista voi aina päätellä, onko metsää vain harvennettu vai täysin kaadettu. 

Vuodesta 2012 lähtien on kuitenkin käytettävissä satelliitteja, joiden avulla saadaan luotettavampaa dataa. 

Vähenemistä erityisesti Afrikassa ja Etelä-Amerikassa

Ilmastonlämpenemisen estämisessä on keskitytty paljolti vähentämään fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuvia päästöjä. Metsien säilyttämiseenkin olisi kuitenkin tärkeää panostaa, koska metsät sitovat hiilidioksidia, jota syytetään ilmastonlämpenemisestä. 

Bolivian ympäriviranomaisten mielestä maita pitäisi jopa alkaa palkita metsien säilyttämisestä. YK:n tilastojen mukaan vuosina 2000 - 2005 metsäpinta-ala pieneni maailmassa vuosittain 0,2 prosenttia eli 7,3 miljoonaa hehtaaria. 

Euroopassa metsäpinta-ala on viime vuosina kasvanut mutta vähentynyt erityisesti Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. 2000-luvulla maailman metsäpinta-alan väheneminen on hidastunut istutusten ja luonnonmetsien laajenemisen ansiosta. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia

26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.

.