Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Torjumaan ohjuksia ja paikallistamaan terroristeja

Israel alkaa kehittää nanoteknologisia aseita

21.11.2006 08:02 Israelin pääministeri Ehud Olmert antoi luvan perustaa maahan nanoteknologiseen sodankäyntiin erikoistuneen toimiston. Sen tehtävänä on kehittää monenlaisia aseita ohjuksentorjunnasta itsemurhapommittajien tunnistamiseen.

Uutistoimisto AP:n mukaan varapääministeri Shimon Peres sai tehtäväkseen valita 15 asiantuntijaa, joiden tarkoituksena on hahmotella tulevaisuuden sodankäyntiä. Asiantuntijat valitaan puolustusvoimista, korkean teknologian piiristä sekä korkeakouluista.

Tulevissa projekteissa on tarkoitus kehittää aseita, jotka torjuvat monenlaisia uhkia, kuten Palestiinasta tulevia ohjuksia, itsemurhapommittajia ja pitkän kantomatkan ohjuksia.

 Peres on aikaisemmin vihjannut "viisauden helmistä", pienistä tunnistimista, joita levitetään vihollisen alueelle. Toinen vastaava laite on "tiedusteluampiainen", jolla voi esimerkiksi häiritä viestintää, kuvata seurantakohteita tai jopa tuhota terroristeja.

Kolmas projekti on itsemurhaterroristeja havaitseva tunnistin, joka voidaan kiinnittää vaikkapa julkisille paikoille. Sen tarkoitus on havaita terroristit hajun, kuumuuden ja painon perusteella.

Israel, Yhdysvallat sekä Iso-Britannia ovat maailman huippumaita nanoteknologiassa.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kommentit (2)

Huono 0
Israelin pääministeri Ehud Olmert antoi luvan perustaa maahan nanoteknologiseen sodankäyntiin erikoistuneen toimiston. Sen tehtävänä on kehittää monenlaisia aseita ohjuksentorjunnasta itsemurhapommittajien tunnistamiseen.
Taloussanomat
Huono 0
kohta alkaa amerikkalaiset vinkumaaan että nanoteknologiset aseet ovat uhka maailmalle.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

IBM opetti bi-ohjelmiston salat Tampereella

26.05.2009 Opiskelijat Tampereen teknillisessä yliopistossa saivat ensi käden oppia yritysmaailmassa paljon käytetystä business intelligence -ohjelmistosta.

.