Vistan suomenkielinen versio pian saatavilla

Windows Vistan näkyvimpiä uudistuksia ovat työpöytä ja paremmat hakutoiminnot. Tammikuun lopussa Vistan suomenkielinenkin versio on valmis.
23.11.2006 09:06 Microsoft on saanut valmiiksi ykköstuotteensa lähes samaan aikaan marraskuussa. Windows Vista ja Uusi Office 2007 täyttävät odotukset.
Windows Vistan suomenkielinen versio on saatavilla, kun Microsoftin uusin käyttöjärjestelmä tulee yleiseen myyntiin 30. tammikuuta. Näin kertoo yhtiön käyttöjärjestelmäliiketoimintaa Suomessa vetävä Jukka Veräväinen.
Vista-tuotekirjosta jätetään suomentamatta Starter-paketti, joka on suunnattu kehitysmaiden markkinoille.
Vistan englanninkieliset peruskoodit saatiin valmiiksi tässä kuussa. Koontikäännöksen numeroinniksi tuli tasan 6000.
Suomeksi useita versioita
Vistasta Suomen markkinoille tulevat Home Basic, Home Premium, Business, Enterprise ja Ultimate.
Veräväinen uskoo, että suomalaiset kodit hankkivat ripeässä tahdissa Home Premium-versioita ja pk-yrityksiin uppoaa Vista Business.
- Uskoimme Windows XP:n Media Centerille 10-15 prosentin menestystä Suomessa, mutta nyt se on käytännössä mukana jokaisessa uudessa pc:ssä. Arvioimme, että samantyyppinen kehitys koskee myös Vistaa.
Vista tulee dvd-levyllä
Windows Vistan 32-bittinen versio tulee dvd-levyllä, ja asennustiedostojen koko on 2,5 gigatavua. Ohjelmisto tuntee uusimman tekniikan, kuten eri raid-levy-standardit ja useimmat Nvidian ja ATI:n näytönohjaimet.
Hyvän laitetunnistuksen myötä Vistan asennus sujuu hyvin. Lopussa käyttöjärjestelmä vielä pisteyttää käytetyn laitteiston tehojen mukaan.
Kokeilimme Vistan Ultimate-tuotantoversiota kahdessa hyvin modernissa pc-kokoonpanossa. Käyttöjärjestelmä ymmärsi kakistelematta neljän ytimen prosessorit, Intelin ja Nvidian uusimmat piirisarjat sekä Geforce 7950 GX2 -näytönohjaimen.
Ongelmia sen sijaan tuli Geforce 8800 GTX:stä. Sen Vista-ajurit eivät olleet vielä viime viikolla valmiita.
Uudistettu työpöytä
Vistan parhaimpana puolena on, että laitetuki on laajaa. Oheislaitevalmistajilla on aikaa tammikuun loppuun asti päivittää ajurinsa, joten Windowsin uusimman inkarnaation tilanne näyttää poikkeuksellisen hyvältä.
Vistan työpöytä on uudistunut radikaalisti XP:hen verrattuna. Hakutoiminnot ovat nopeutuneet, ja Aero-tekniikalla saadaan esiin näyttävää kolmiulotteista käyttöliittymää.
Tietoturvapaketissa ovat mukana palomuuri ja haittaohjelmia kurissa pitävä Defender-sovellus. Vista huomauttaa, jos antivirusratkaisua ei ole asennettu. Niitä on kehitteillä useimmilla alan valmistajilla CA:sta F-Secureen.
Windows Vista Ultimate sisältää kaiken, mitä muissa versioissa on ja joukon lisätoimintoja, jotka liittyvät viihdekäyttöön, mobiiliuteen ja yritystarpeisiin. Verkkokauppa.com on hinnoitellut tämän tuotteen 330 euron tuntumaan.
Vista on Microsoftin mukaan suurin uudistus käyttöjärjestelmärintamalla 12 vuoteen. Silloin markkinoille tuli Windows 95.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
IBM opetti bi-ohjelmiston salat Tampereella
26.05.2009 Opiskelijat Tampereen teknillisessä yliopistossa saivat ensi käden oppia yritysmaailmassa paljon käytetystä business intelligence -ohjelmistosta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (11)
Laitetuesta muun muassa on valitettu paljon - todella paljon XP:ssä toimivia laitteita ei toimi Vistassa.
joka rahoittaa toimintaansa mainostuloilla.
Viimeaikojen tekstien perusteella minusta lukijana alkaa tuntua että mainokset
hiipivät myös uutisointiin.
Tämä "keltainen pörssi" kehitys vie täysin katu-uskottavuuden asiallisimmiltakin artikkeleilta
ja katseet (minun) alkavat kääntymään muille saiteille.
Jos muilla lukijoillakin on samanlaisia fiiliksiä, tämä voi pitkässä juoksussa vähentää sivujen suosiota myös mainostajien kannalta.
Tämä on oma mielipiteeni, valitsen mediani itse, ja kunnioitan toimituksen oikeutta valita linjansa itse. Vuodatukseni ei myöskään liity vähäkän MicroSoftiin.
Miksiköhän? :D
Käyttääkö MS:sää vielä muka joku??
Ei vois vähempää kiinnostaa moinen tehosyöppö; uus käyttis= uus kone= ei kotikäyttöön..
Mäkki on on kotikäyttäjälle paljon paree.. tukipuoli onkin sitte..??