Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kansainväliseen tietovuotyöhön Instan kanssa

Patria paneutuu ilma-aluksiin verkkokeskeisesti

24.11.2006 15:01 Patria osallistuu yhteistyössä Instan kanssa saksalaiseen tutkimus- ja tuotekehityshankkeeseen, joka keskittyy miehittämättömien ilma-alusten käyttöön osana verkkokeskeistä toimintaympäristöä.

Yhteistyö tapahtuu kansallisen "Miehittämättömät järjestelmät (FinUVS)" -teknologiaohjelman puitteissa Patrian ja Instan osallistuessa Saksan hankkeeseen vastuualueenaan ensisijaisesti verkkokeskeiset tietovuoratkaisut sekä pienemmässä roolissa myös infrapunakamerakuvan simulointi.

Saksan "Agile UAV in Network Centric Environment" -hankkeen päätoimittajana toimii EADS ja sen ensimmäinen vaihe kestää vuoden 2007 loppuun asti. Tiedotteen mukaan ensimmäinen vaihe sisältää konseptitutkimusta ja simulointeja, joiden tuloksia hyödynnetään hankkeen lentodemonstraatioita sisältävissä jatkovaiheissa mahdollisesti aina vuoteen 2013 asti.

Noin vuosi sitten Patrian johtama konsortio sai Euroopan puolustusvirastosta vastaavan aihealueen tutkimustilauksen. Nyt käynnistyvä yhteistyö on jatkoa tälle aiemmalle päänavaukselle tietovuoteknologian kansainvälisillä markkinoilla.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

IBM opetti bi-ohjelmiston salat Tampereella

26.05.2009 Opiskelijat Tampereen teknillisessä yliopistossa saivat ensi käden oppia yritysmaailmassa paljon käytetystä business intelligence -ohjelmistosta.

.