Sähköinen asiointi ketjuuntuu

Valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Seppo Kurkinen lupaa sähköisen veroehdotuksen verkkoon ensi vuonna.
Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva
7.12.2006 15:15 Valtiovarainministeriössä on määrittelyvaiheessa sähköisen asioinnin alustahanke, joka etsii keinoja monistaa sähköisen asiointipalvelun rakennuselementtejä. Tarkoitus on nopeuttaa sähköisen asiointipalvelun luomista.
- Sähköiset palvelut on luotu räätälöityinä, yksi kerrallaan. Tulevaisuudessa tällainen työläs toteutustapa ei ole hedelmällinen, neuvotteleva virkamies Seppo Kurkinen valtiovarainministeriöstä sanoo.
Erilaisia sähköisiä palveluja on runsaasti viranomaisten ja kuntien www-sivuista sähköisiin lomakkeisiin - niistä suuri osa tosin on vielä täytettävä käsin. Ensi vuonna kansalaiset saavat sähköisen veroehdotuksen, ja muutokset viranomaisen laskelmaan voi tehdä verkossa.
Yksi kehitettävä palvelu virkamiehen mielestä voisi olla Kelan etuuksien hakeminen.
- Se ei ole vielä sähköisesti mahdollista opintotukea lukuun ottamatta. Verotuksessakin voidaan tehdä vielä asioita.
Hyvin suosittuja ovat Kurkisen mukaan HKL:n mobiilimatkalippu, työeläkelaitosten yhteinen palvelu tyoelake.fi, korkeakoulujen yhteishaku, sähköinen rikosilmoitus, työvoimapalvelut, Kelan opintotukipalvelu, työnantajien sähköinen veroilmoitus ja Helsingin kaupungin vuokra-asuntojen hakupalvelu.
Kohti kokonaisia palveluketjuja Yksi kehityssuunta on Kurkisen mukaan kokonaisvaltaisempi sähköisten asioiden hoitaminen. Kokonaisia sähköisen asioinnin palveluketjuja ei vielä ole.
Käynnissä on isoja tietojärjestelmäuudistuksia. Kaupparekisteri uudistuu, minkä odotetaan avaavan uusia sähköisen asioinnin mahdollisuuksia. Samoin tulli ja verottaja uusivat järjestelmiään.
Kurkinen visioi ketjua, johon ei juuri tarvittaisi kansalaisen puuttumista ja jonka viranomaiset hoitaisivat pitkälti keskenään. Esimerkkinä hän mainitsee sähköisen reseptin.
- Sen tyyppiset palvelut yleistyvät varmasti, ja siihen suuntaan täytyy mennä. Uskon, että seuraavien neljän vuoden aikana useimmat viranomaispalvelut ainakin jollakin tavalla ovat verkossa.
Vetuma-palvelu mobilisoituu Verkkotunnistamisen ja verkkomaksamisen Vetuma-palvelua tarjotaan kunnille ja valtion laitoksille, jotka tarvitsevat sähköisissä palveluissaan kansalaisten tunnistamista. Toistaiseksi palvelua käyttävät Helsinki ja Turku.
- Palvelu on vasta otettu käyttöön. Uskon, että ensi vuonna palvelu saavuttaa laajan suosion.
Fujitsun toimittamassa palvelussa voi käyttää pankkien tunnistamispalveluita. Mukana ovat Handelsbanken, Ålandsbanken, Nordea, Tapiola, Sampo, OKO ja Säästöpankit. Palvelu sisältää myös verkkomaksamisen.
Parhaillaan käydään sopimusneuvotteluja Elisan ja TeliaSoneran kanssa mobiilitunnistuksen liittämisestä Vetumaan.
Mobiilivarmennepalvelu on tulossa ensi vuoden alkupuolella. Sen jälkeen Väestörekisterikeskuksen myöntämää kansalaisvarmennetta voisi käyttää kännykän sim-kortille asennettuna mobiilisti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Windows Phone Apollon salat vuotivat 00:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Vuosi 2006 oli pahin tietoturvassa
09.02.2007 - Viime vuosi oli pahin tietoturvavuosi toistaiseksi - kuten oli myös edellinen vuosi, johtaja Timo Lehtimäki Viestintäviraston verkot ja turvallisuus -yksiköstä toteaa. Hän ei usko tämänkään vuoden tekevän poikkeusta.
Kolme vuotta sitten
Yllätys: R-kioskeista saa vain halpoja Madonna-lippuja
09.02.2009 Jännityksellä odotettu Madonnan konsertin lippujen myynti käynnistyi maanantaiaamuna kello yhdeksän. Lippupiste on vakuuttanut, että tällä kertaa lipunmyyntijärjestelmä kestää valtavan kysynnän toisin kuin Bruce Springsteenin konsertissa.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää 12:19
- Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää 15:47
- » Taloussanomat.fi












