Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Ostaisin Macin, jos en olisi töissä täällä"

Microsoftin Allchin selittää jälleen

13.12.2006 16:12 Microsoftin korkeimpaan johtajistoon lukeutuva Jim Allchin on taas joutunut korjailemaan puheitaan. Viimeksi kyse oli Windows Vistan tietoturvasta ja tälläkin kertaa kohua aiheuttanut lausahdus liippaa uutta käyttöjärjestelmää.

Eläkkeelle jäävä Allchin sanoi vuonna 2004 lähettämässään sähköpostissa, että hän ostaisi Mac-tietokoneen, jos hän ei työskentelisi Microsoftilla. Postin vastaanottivat Steve Ballmer ja Bill Gates.

Blogissaan Allchin korostaa, että tiedotusvälineet ovat irrottaneet lausahduksen asiayhteydestään. Hän nimenomaan halusi olla dramaattinen puskeakseen läpi viestinsä siitä, että Windowsin kehitystä on muutettava rankasti.

- Pointtini oli, että meidän oli muututtava ja nopeasti. Ja sen teimme: muutimme kehitysprosessia dramaattisesti ja nollasimme Windows Vistan kehitysprojektin vuoden 2004 puolivälissä, Allchin muistaa PC Pron mukaan.

Sähköposti ilmaantui osana todistusaineistoa, jota käytetään Microsoftin vastaisessa joukkokanteessa Iowassa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Ei kai tämä oikeasti ole Ovi Store?

26.05.2009 Nokian kauan odotettu sovelluskauppa osoittautui pettymykseksi käyttäjien keskuudessa. Nokia Ovi toimii hitaasti ja kärsii penikkataudeista.

.