Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
SAP XI käyttöön

HK Ruokatalo pisti tiedon liikkeeseen

Kuva: Tor Wennström/Lehtikuva

19.12.2006 10:17 HK Ruokatalo pyörittää liiketoimintaansa SAP R/3 -toiminnanohjausjärjestelmällä. Sen yhteyteen hankittiin SAP XI, joka perustuu eai-mallin (enterprise application integration) mukaiseen järjestelmien liittämiseen. Viestiliikenne kulkee reaaliajassa internetissä molempiin suuntiin standardissa xml-muodossa, ja välistä tippuvat ylimääräiset vaiheet.

HK Ruokatalo on yksi Pohjoismaiden suurimpia ruoan tuottajia. Yhtiön järjestelmään tehdään jokaisena päivänä noin 70 000 tilausriviä.

Perinteinen tekniikka tilausten tekoon on niin kutsuttujen edi-linkkien käyttö tietojärjestelmien välillä. Edi-liikenne kulkee monen mutkan ja yleensä usean eri operaattorin kautta tilaajalta HK Ruokataloille.

- Tällä tekniikalla ei voi tarkentaa tilausta, jos vaikkapa jokin tuote on loppu. Asiakkaalla ei ole kunnollista kontrollia tilauksesta. Pahimmillaan hän näkee aivan varmasti mitä saa vasta kun hänellä on käsissään kuljetuslaatikko, kertoo kehityspäällikkö Helinä Keskinen.

Hyötyä mutta myös riskiä

Sap-järjestelmäpäällikkö Tuomo Suonkoski kertoo, että ensimmäinen suora reaaliaikainen linkki on rakennettu Meiranova-yhtiön kanssa.

Järjestelmien välinen liikenne kulkee nyt kuin keskustelu, jossa molemmilla on heti oikea kuva vastapuolen tilanteesta. Meiranova saa esimerkiksi välittömästi kuittauksen tilatuista tuotteista, ja jos jotain tuotetta ei ole, voi yhtiö tilata korvaavia tuotteita. Käsityö ja kustannukset vähenevät ja luotettavuus kasvaa.

Milloin muut asiakkaat ottavat uuden tekniikan käyttöön?

Keskinen ja Suonkoski kertovat, että asiakkailla on paljon haasteita omien tietojärjestelmiensä kanssa. Varsinkin sovelluksiin aikoinaan tehdyt räätälöinnit ovat ongelma. Muutosten tekeminen on työlästä, joten integraatiohankkeetkin etenevät verkkaisesti.

SAP XI -tuote otettiin käyttöön vasta esiasteessa, eikä ongelmilta voitu tietenkään välttyä. Viimeisintä versiota Suonkoski kuitenkin kehuu, ja nyt järjestelmään ollaan erittäin tyytyväisiä.

Suonkosken mielestä työssä oli aivan keskeisintä ja ehkä vaikeintakin löytää hyviä osaajia. HK tekee nyt yhteistyötä SAP XI:n kanssa Fifth Element ja Bilot Consulting -yhtiöiden kanssa.

Jutun kirjoitti: Samuli Kotilainen

Samuli Kotilainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Toimittaja pummaa maailmanympärysmatkan Twitterin avulla

10.02.2009 The Guardian -lehteen kirjoittava Paul Smith aikoo matkustaa mahdollisimman kauas kotoa pelkästään Twitterin käyttäjien hyväntahtoisuuden avulla.

.