Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Radiotunnisteen avulla

Puun käyttökohde selville jo kasvuvaiheessa

19.12.2006 14:34 Kasvavasta puusta kerätyn tiedon avulla suomalainen metsä- ja puuteollisuus voi varata eri tarkoituksiin parhaiten soveltuvat puuyksilöt käyttöönsä jo metsässä. Tämä onnistuu radiotaajuuteen perustuvan etätunnistusteknologian eli rfidin avulla.

Käytännössä puuhun, tukkeihin ja niistä sahattaviin lautoihin kiinnitetään rfid-anturit eli Woody tagit, Tampereen teknillinen yliopisto kertoo. Tageihin tallennetaan tieto, jota tarvitaan puun ohjaamiseen oikeaan käyttökohteeseen.

Kansainvälisessä Indisputable key -hankkeessa kehitettävä järjestelmä lupailee puuteollisuudelle miljardien eurojen säästöjä.

Matriisimateriaali muistuttaa puuta

Projektissa mukana oleva TTY:n muovi- ja elastomeeritekniikan laboratorio kehittää yhdessä japanilaisen Mie-yliopiston kanssa puuhun kiinnitettävälle rfid-tunnisteelle uudenlaisen matriisimateriaalin.

Synteettisen puumateriaalin avulla valmistettuja tunnisteita eli puun implantteja kutsutaan nimellä Woody tag. Sen avulla kerättävä tieto sekä uudet seuranta- ja toimintamallit mahdollistavat puuraaka-aineen ohjaamisen tuotteeksi, jossa puun ominaisuudet voidaan parhaiten hyödyntää.

- Matriisimateriaali suojaa rfid-tunnistetta ja sen avulla tunniste kiinnitetään puuhun, tukkeihin ja niistä valmistettaviin puumateriaaleihin. Puun omista komponenteista valmistettava materiaali näyttää ja tuntuu puulta. Se toimii luonnossa ja monissa käyttökohteissa luonnollisen puun tavoin, kuvaa vanhempi tutkija Kari Kolppo TTY:ltä.

Woody tagin ansiosta vähentyy myös puutuotteen valmistuksen aiheuttama ympäristökuormitus. Metsäkoneissa ja kuljetusvälineissä toimivat lukijalaitteet mahdollistavat puun kulun optimoimisen ja tehostavat siten tuotantoketjun ja puutoimitusten tarkkuutta ja logistiikkaa.

Puun alkuperä selvitettävissä

Kolmivuotisessa Indisputable key -hankkeessa kehitettävän järjestelmän avulla voi käyttökohteen lisäksi selvittää puun alkuperän ja kontrolloida varastointiaikoja. Esimerkiksi suomalainen puuteollisuus on usein joutunut selvittämään eri viranomaisille ja asiakkailleen puuraaka-aineensa alkuperää.

Lisäksi etätunnistusteknologiaan perustuva menetelmä auttaa ehkäisemään laittomia hakkuita ja puuvarkauksia. Tämä edesauttaa puun alkuperän todentamista vaativien ympäristösertifikaattien hankintaa.

Rfid-etätunnisteen ansiosta puu voi kantaa mukanaan kaiken kasvunsa aikana mitatun ja matkalla metsästä lopputuotteeksi asti kerätyn tiedon. Woody tag sisältää tietoa esimerkiksi tukin lajista ja tyypistä, mitoista, ominaisuuksista, kasvutiedosta ja -paikasta sekä kaatoajankohdasta.

Puun käsittelyyn osallistuviin laitteisiin liitetään luku- ja kirjoitinlaitteita, jotka edelleen keräävät ja tallentavat puun hyödyntämistä tukevia tietoja. Kokonaisuutena kerättävä tietokanta mahdollistaa tuotevetoisen puunhankinnan, jolloin sovelluskohde on tiedossa jo kasvuvaiheessa.

Euroopan Unionin 6. puiteohjelman rahoittamaan Indisputable key -hankkeeseen osallistuu 28 partneria viidestä Euroopan maasta. Mukana on osapuolia myös Yhdysvalloista ja Japanista. Kokonaisbudjetti on noin kolmetoista miljoonaa euroa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.