VRK: pohjoismainen muutto helpottuu

Muutto käynnissä.
Kuva: Pekka Sakki / Lehtikuva
29.12.2006 13:13 Pohjoismaasta toiseen muuttavan ei enää vuodenvaihteen jälkeen tarvitse hankkia lähtömaan rekisteriviranomaiselta erillistä muuttokirjaa. Yhteispohjoismainen muuttokirja on sisältänyt muuttajan henkilötiedot ja se on toimitettu uuden asuinmaan rekisteriviranomaiselle, Suomessa maistraatille.
Uusi Pohjoismaiden välinen väestörekisterisopimus astuu voimaan vuodenvaihteessa. Sopimuksen ovat allekirjoittaneet kaikki Pohjoismaat: Suomi, Ruotsi, Norja, Islanti ja Tanska. Sopimus kattaa myös Färsaaret ja Grönlannin, Väestörekisterikeskus tiedottaa.
Vuoden alusta alkaen toiseen Pohjoismaahan muuttava henkilö ilmoittaa muutostaan uuden asuinmaansa rekisteriviranomaiselle ja todistaa henkilöllisyytensä esimerkiksi passilla tai poliisin myöntämällä henkilökortilla.
Kun muuttajan henkilötunnus tai henkilönumero on tiedossa, henkilötiedot siirtyvät sähköisesti lähtömaan rekisteriviranomaiselta tulomaan viranomaisille. Suojattujen yhteyksien rakentaminen ja varmistaminen on kunkin Pohjoismaan keskusviranomaisen vastuulla. Suomessa keskusviranomaisena toimii Väestörekisterikeskus.
Avaimena kehittyneet väestötietojärjestelmät
Eri Pohjoismailla on edelleen erilaisia käytäntöjä siinä, miten muutosta informoidaan lähtömaan viranomaisia. Suomesta muuttava tekee jatkossakin maistraatille niin sanotun maastamuuttoilmoituksen.
Väestörekisterikeskuksen mukaan uusi menettely nopeuttaa henkilötunnuksen saantia ja kotikuntaratkaisujen tekoa. Uuden asuinmaan rekisteriviranomainen voi heti tehdä rekisteröintipäätöksen, joka sitoo lähtömaan viranomaisia.
Koska esimerkiksi Suomeen muuttaneen henkilön henkilötiedot ja tieto kotikunnasta saadaan nopeammin väestötietojärjestelmään, nopeutuu myös hänen mahdollisuutensa asioida pankeissa ja saada kotikuntaan sidottuja palveluja.
Sähköinen tiedonvaihto Pohjoismaiden rekisteriviranomaisten välillä on mahdollista, sillä kaikissa Pohjoismaissa on erittäin kehittynyt väestötietojärjestelmä, VRK selittää.
Suomessa viranomaiset hyödyntävät laajasti väestötietojärjestelmästä sähköisesti saatavia henkilötietoja, minkä ansiosta esimerkiksi henkilöllisyyden todistamiseen aikaisemmin tarvittujen, rekisteriviranomaisilta hankittavien virkatodistusten käytöstä on voitu miltei kokonaan luopua.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Nokia avaa Ovi Storensa
26.05.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia yrittää saada ihmiset lataamaan puhelimiinsa erilaisia pikkusovelluksia, kuten pelejä. Tähän asti menestyksekkäin matkapuhelinten sovelluskauppa löytyy Applelta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












