Seuraavaksi rationalisoidaan sovellukset

- Seuraava tuottavuutta parantava potentiaali on siinä, kuinka ihmiset ja projektit ja yhteisöt tulevat yhteen ja kuinka edustajärjestelmät yhdistetään taustajärjestelmiin, Avanaden Adam Warby sanoo.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
4.1.2007 16:10 Microsoft-alustaan erikoistunut integraattori Avanade näkee, että vuosia jatkuneen laitteistoinfrastruktuurin laihduttamisen jälkeen seuraavaksi käydään sovellusten kimppuun.
Keskusteluissa tietohallintojohtajien kanssa Avanaden varatoimitusjohtaja Adam Warby kertoo nähneensä kaksi trendiä. Toinen on sovellusten integrointi ja toinen sovelluskirjon rationalisointi. Hän mainitsee esimerkin eräästä asiakasyrityksestä, jonka SAP-järjestelmään liittyy 160 muuta sovellusta.
- Kaikkien noiden sovellusten integroinnissa on runsaasti työtä. Itse asiassa SAP:n käyttöönoton jälkeen selvitetäänkin, voitaisiinko muiden sovellusten määrää vähentää, Warby sanoo.
- Oli mielenkiintoinen aika aloittaa uusi teknologiayritys vuonna 2000 juuri teknokuplan huipulla. Välitön reaktio asiakkailla oli konsolidointi ja kustannusten alentaminen, mutta se jäi infrastruktuuripuolelle eikä ulottunut sovelluspuolelle.
Vanhoja alustoja laihdutetaan
Digitaalinen yhteistyö lisääntyy yrityksissä Nyt Warby näkee, että monissa yrityksissä haetaan tapoja keventää vanhoja ohjelma-alustoja - olipa kyseessä sitten Microsoftin, IBM:n tai Novellin ratkaisut.
Soa:ta käytetään Warbyn mukaan integraatioon, mutta se ei kuitenkaan tarjoa uusia sovelluksia. Hän kertoo esimerkin, jossa amerikkalainen pankeille kiinnelainan avaustyökalua myyvä Fidelity National Information huomasi, että soa:lla rakennetun integraatiokerroksen lisäksi oli tarpeen uudistaa sovelluksen käyttöliittymä.
- Näemme myös digitaalisten yhteistyömuotojen eli seuraavan sukupolven työpaikan yleistyvän. Kun tulin Microsoftille vuonna 1991, näimme Office-toimistosovellusten alun, joka aloitti vuosikymmenellä suuren henkilökohtaisen tuottavuuden parannuksen. Uskon, että digitaaliset yhteistyömuodot tarjoavat samanlaisen tuottavuushyppäyksen, Warby sanoo.
Microsoftia à la Accenture Avanaden varatoimitusjohtaja Adam Warby on yksi vuonna 2000 perustetun yrityksen perustajia. Yritys on kasvanut melkoista vauhtia. Nyt sen palkkalistoilla on noin 5 000 henkeä ja Warby arvelee 10 000 rajan menevän rikki kolmen-neljän vuoden kuluessa.
Turhautunut insinööri
Ennen Avanadea Warby työskenteli vajaat 10 vuotta Microsoftilla. Hän kuvailee itseään turhautuneeksi insinööriksi, sillä hän on aina ollut kiinnostunut tietotekniikan sovelluksista. Kun Avanade perustettiin hän tunsi pääsevänsä toteuttamaan itseään, sillä yritys "yhdistää Microsoftin intohimon tekniikkaan Accenturen asiakasnäkökulmaan ja toimituskykyyn".
Avanaden perustamisvaiheessa puolet yrityksen osakekannasta omistanut Microsoft on sittemmin vähentänyt omistusosuuttaan 20 prosenttiin. Loput neljä viidennestä omistaa Accenture. Warbyn mukaan noin 60 prosenttia yrityksen bisneksestä liittyy Accentureen.
Warby kertoo asiakkaiden hakevan syvää Microsoft-asiantuntemusta ja tuloksekkaita projekteja, jotka pysyvät aikataulussa. Hän tunnustaa kuitenkin, etteivät edes Avanaden 5 000 työntekijää riitä kattamaan Microsoftin koko tuotteistoa.
Suomessa Avanade aloitti toimintansa reilu vuosi sitten. Yritys on täällä Suomen maajohtajan Petri Ketolan mukaan hyvässä kasvussa ja värvää jatkuvasti uusia ihmisiä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Nokia avaa Ovi Storensa
26.05.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia yrittää saada ihmiset lataamaan puhelimiinsa erilaisia pikkusovelluksia, kuten pelejä. Tähän asti menestyksekkäin matkapuhelinten sovelluskauppa löytyy Applelta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi











