Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tutkimusraportti löytää tuntuvia säästöjä

EU:n komissio puoltaa avointa koodia

17.1.2007 (päivitetty 18.1.2007 07:36) EU:n komission julkaiseman raportin mukaan avoimeen koodiin perustuvat ohjelmat tuovat organisaatioille tuntuvia säästöjä. Lyhyellä tähtäimellä kustannukset saattavat kuitenkin kasvaa.

Raportin kirjoitti Unu-Merit-tutkimusryhmä, joka toimii YK:n yliopiston yhteydessä Maastricthissä. Raportin mukaan "lähes kaikissa" tapauksissa kustannuksia säästyy, kun suljetun koodin ohjelmista siirrytään avoimeen koodiin. Esimerkiksi Microsoftin ohjelmissa on suljettu koodi, joka siis ei ole vapaasti nähtävissä tai muokattavissa.

Siirtyminen avoimeen koodiin nostaa kuitenkin kustannuksia lyhyellä tähtäyksellä. Tämä johtuu etenkin koulutuskustannuksista.

Avoimen koodin arvo Euroopan taloudelle on kaksi miljardia euroa vuodessa. Olemassa olevat avoimen koodin ohjelmat vastaavat 131 000 ohjelmoijan työvuotta, arvoltaan vuosittain 800 miljoonaa euroa, tutkimusryhmän johtaja Rishab Aiyer Ghosh totesi.

Yritykset ovat investoineet lisää 1,2 miljardia euroa vapaasti käytettävissä olevien koodien kehittämiseen. Tämä vastaa 565 000 ohjelmoijan työvuotta.

Raportin mukaan pääasialliset hyötyjät ovat olleet julkiset organisaatiot. Tutkijat suosittelevatkin, että "nykyisiä, suljettuja ohjelmia suosivia poliitikoita voitaisiin tarkistaa".

Etenkin koulujen tulisi siirtyä enemmän avoimen koodin käyttöön, raportti suosittaa. Tekninen koulutus pitäisi olla riippumatonta ohejelmakauppiaista, ja perustua taitojen eikä sovellusten opettamiseen.

Suljetun koodin ohjelmien valmistajat ovat eri mieltä. Microsoftin mukaan avoimen koodin ohjelmien käyttö ei tule edullisemmaksi eikä ole turvallisempaa kuin suljetun koodin käyttö.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Mainitut yritykset

Kommentit (9)

Huono 0
EU:n komission julkaiseman raportin mukaan avoimeen koodiin perustuvat ohjelmat tuovat organisaatioille tuntuvia säästöjä. Lyhyellä tähtäimellä kustannukset saattavat kuitenkin kasvaa.
Taloussanomat
Huono 0
Vihdoin virkamiehissä ja politikoissa löytyy älyllistä toimintaa. Heidän tehtävänsä on nimenomaan edistää kilpailua jotta meillä kuluttajajilla olisi vaihtoehtoja myös IT-ostoksilla.
Huono 0
Vihdoin virkamiehissä ja politikoissa löytyy
älyllistä toimintaa. Heidän tehtävänsä on nimenomaan
edistää kilpailua jotta meillä kuluttajajilla olisi
vaihtoehtoja myös IT-ostoksilla.

Ai se on virkamiesten tehtävä tarjota vaihtoehtoja? Eiköhän se ole enemmänkin kiinni yrityksistä ja OSS-tekijöistä niitä tarjota. Jos ei kuluttaja moisia löydä tai pidä sopivana itselleen, ei siihen mikään virkamiesarmeija auta.

Hyvää julkisuustyötä on tehty monelta taholta OSS:n osalta, mutta vieläkin moni ohjelmisto on siellä puolella puolivillainen ja/tai hankalakäyttöinen. Näitä kun vielä parannettaisi, voisi oikeita vaihtoehtoja ollakin.

Toisaalta vieläkin Photoshop on kuvankäsittelyohjelman synonyymi vaikka 99 % väestä ei sillä tee yhtään mitään. Tällaisiin asioihin pitäisi enemmänkin puuttua, piratismikin laskisi.
Huono 0
Eivät toki ole tietoisia muista järjestelmistä kuin windows ja macintosh. Puhumattakaan OSS ohjelmistoista, joista ehkä päällimmäisenä on Open Office, ainakin niille ihmisille jotka ovat olleet tietotekniikan kanssa hieman kauemmin tekemisissä.

Mikäli Anssi Aloittaja menee tietokonekauppaan (city-market, MustaPörssi, ym.) ei siellä heille tarjota OSS ohjelmistoja.
Ainoastaan suljetun koodin ohjelmistoja on kaupan.

Siksi tämä on hyvä päätös.
Huono 0
Mikäli Anssi Aloittaja menee tietokonekauppaan
(city-market, MustaPörssi, ym.) ei siellä heille
tarjota OSS ohjelmistoja.
Ainoastaan suljetun koodin ohjelmistoja on kaupan.

Kauppa saa liikevaihtoa vain niistä tuotteista, joiden hinta on yli nolla euroa. Niinpä siellä ei näe edes koemielessä kassan viereen jätettyä kasaa ilmaisia Ubuntu-CD:tä jaossa -- siinähän saattaisi jäädä Adobe Turhake 7.9 FI for Windows XP tai F-Insecure Tietoturvaton 5.1 for MacOSX myymättä ja tulisi siis itse asiassa takkiin OSS-ystävällisyydestä ... ja tässä ei menty vielä edes tuen ja tuotepalautusten puolelle, joiden apinaskriptit ja -policyt pitäisi miettiä uudelleen näille OSS-virityksille.
Huono 0
"Etenkin koulujen tulisi siirtyä enemmän avoimen koodin käyttöön, raportti suosittaa. Tekninen koulutus pitäisi olla riippumatonta ohjelmakauppiaista, ja perustua taitojen eikä sovellusten opettamiseen."

JUURI NÄIN. Koulut ovat A ja O. Esimerkiksi OpenOffice on taatusti riittävän hyvä koulukäyttöön, mutta silti suuresta osasta kouluja löytyy etenkin erään kaupallisen toimijan ohjelmisto. Lisenssimaksut tämä toimija pitää kouluille hyvin alhaisina, ja suostuisi varmaan antamaan ne ilmaiseksikin, homma kyllä maksaa itsensä takaisin kun oppilaat myöhemmällä iällä siirtyvät työelämään, tällöin he eivät yksinkertaisesti enää suostu muihin vaihtoehtoihin.
Huono 0
"Etenkin koulujen tulisi siirtyä enemmän avoimen
koodin käyttöön, raportti suosittaa. Tekninen
koulutus pitäisi olla riippumatonta
ohjelmakauppiaista, ja perustua taitojen eikä
sovellusten opettamiseen."

JUURI NÄIN. Koulut ovat A ja O. Esimerkiksi
OpenOffice on taatusti riittävän hyvä koulukäyttöön,
mutta silti suuresta osasta kouluja löytyy etenkin
erään kaupallisen toimijan ohjelmisto. Lisenssimaksut
tämä toimija pitää kouluille hyvin alhaisina, ja
suostuisi varmaan antamaan ne ilmaiseksikin, homma
kyllä maksaa itsensä takaisin kun oppilaat
myöhemmällä iällä siirtyvät työelämään, tällöin he
eivät yksinkertaisesti enää suostu muihin
vaihtoehtoihin.

JUURI NÄIN. Monopoli on ollut vallassa niin pitkään, että kukaan ei edes ihmettele tilannetta jossa ollaan ostoksilla mutta ei ole vaihtoehtoja. Miltä tuntuisi mennä kodinkonekauppaan ostamaan esim. televisiota jos olisi vain saman Monopolin tuotteita tarjolla (joka sekin voi pian olla todellisuutta)? Millaisia olisivat televisiot jos ne valmistaisi sama firma esim. 20 vuoden ajan? Tai olisi vain yksi autonvalmistaja (joka sekin voi pian olla MS jos suhtautuminen ei muutu)?
Neuvostoliitto ja muut itäblokin maat osoittivat millaista tekninen kehitys on ilman kilpailua.
Huono 0
"JUURI NÄIN. Koulut ovat A ja O. Esimerkiksi OpenOffice on taatusti riittävän hyvä koulukäyttöön, mutta silti suuresta osasta kouluja löytyy etenkin erään kaupallisen toimijan ohjelmisto."

Miksiköhän?
Opetusministeriö teki Aiesopimuksen StarOfficen käytöstä kouluissa.
Eipä monessa koulussa sitä ole käyttöön otettu, vaikka sen olisi kouluihin saanut ilmaiskeis. Myös opettajat ja oppilaat olisivat saaneet sen ilmaiseksi.
OOo:kin on ilmainen ja silti sen käyttöosuus on hyvin minimaalinen kouluissa.

Mikä sitten tekee eron?
Vaikka oppilaitoshinnat Microsoftin tuotteille eivät ole kovin halpoja jos koneita on paljon, niin niille saa helposti ja halvalla koulutusta.
Etelä-Karjalassa on nyt ryhdytty tarjoamaan opettajille ja aikuiskoultuksena myös OS softien koulutusta. Tämä saattaa nostaa OS softien käyttöä.

Tuki?

"Esimerkiksi Microsoftin ohjelmissa on suljettu koodi, joka siis ei ole vapaasti nähtävissä tai muokattavissa. "

Ei se ole aina OS softissakaan.
Yritykset ja monet muutkin isot tahot vaativat ohjelmistolle tuen.
SuSe sekä RH tarjoaa maksullista tukea, mutta jos itse menet muokkaamaan lähdekoodia, niin tuki loppuu siihen. Maksaa tuesta tai ei. Käytännössä tuen tarve estää koodin muokkaamisen.
Hyöty koodin näkymisestä? Hyödyllinen niin pienelle määrälle, että en katsoisi sitä eduksi missään. Enintään foliohatun omistajille, jotka haluaa tutkia löytyykö koodista takaporteja tai muita "käyttäytymis" seuranta osia, tms.

Jos koulut siirtyvät OS softien käyttäjiksi ja säästävät näin rahaa, niin kuka oikeasti uskoo, että se säästynyt raha on saman koulun käytettävissä johonkin muuhun? Kaupungit ja kunnat supistaa kokoajan koulujen määrärahoja ja jos yksikin hyvä syy löydetään supistuksille lisää, niin se sieltä otetaan.
Huono 0
"JUURI NÄIN. Koulut ovat A ja O. Esimerkiksi
OpenOffice on taatusti riittävän hyvä koulukäyttöön,
mutta silti suuresta osasta kouluja löytyy etenkin
erään kaupallisen toimijan ohjelmisto."

Miksiköhän?
Opetusministeriö teki Aiesopimuksen StarOfficen
käytöstä kouluissa.
Eipä monessa koulussa sitä ole käyttöön otettu,
vaikka sen olisi kouluihin saanut ilmaiskeis. Myös
opettajat ja oppilaat olisivat saaneet sen
ilmaiseksi.
OOo:kin on ilmainen ja silti sen käyttöosuus on hyvin
minimaalinen kouluissa.

Mikä sitten tekee eron?
Vaikka oppilaitoshinnat Microsoftin tuotteille eivät
ole kovin halpoja jos koneita on paljon, niin niille
saa helposti ja halvalla koulutusta.
Etelä-Karjalassa on nyt ryhdytty tarjoamaan
opettajille ja aikuiskoultuksena myös OS softien
koulutusta. Tämä saattaa nostaa OS softien käyttöä.
Koulutusta syntyy kun on kysyntää. Virkamies vain ei ajattele nenäänsä pitemmälle, Monopolin sylissä on turvallista istua.

Tuki?

"Esimerkiksi Microsoftin ohjelmissa on suljettu
koodi, joka siis ei ole vapaasti nähtävissä tai
muokattavissa. "
Mitä muuta tukea toimistopaketti tarvitsee kuin koulutusta?

Ei se ole aina OS softissakaan.
Yritykset ja monet muutkin isot tahot vaativat
ohjelmistolle tuen.
SuSe sekä RH tarjoaa maksullista tukea, mutta jos
itse menet muokkaamaan lähdekoodia, niin tuki loppuu
siihen. Maksaa tuesta tai ei. Käytännössä tuen tarve
estää koodin muokkaamisen.
Hyöty koodin näkymisestä? Hyödyllinen niin pienelle
määrälle, että en katsoisi sitä eduksi missään.
Enintään foliohatun omistajille, jotka haluaa tutkia
löytyykö koodista takaporteja tai muita
"käyttäytymis" seuranta osia, tms.
Kysymys ei oikeastaan ole joko OO tai MS tai joku muu. On vain todella hullua, että lapsemme totutetaan yhden firman tuotteiden käyttäjiksi!
1. Markkintaloudessa pitää olla vaihtoehtoja, muuten se ei ole markkinatalous.
2. Jos on pakko olla yksi yhteinen standardi, sen on pakko olla julkinen/avoin/ilmainen.

Jos koulut siirtyvät OS softien käyttäjiksi ja
säästävät näin rahaa, niin kuka oikeasti uskoo, että
se säästynyt raha on saman koulun käytettävissä
johonkin muuhun? Kaupungit ja kunnat supistaa
kokoajan koulujen määrärahoja ja jos yksikin hyvä syy
löydetään supistuksille lisää, niin se sieltä otetaan.

Tuskin se koulu pelastuu rahaa tuhlaamalla.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kodinkonekauppa muuttui tarjoustehtailuksi

10.02.2009 Joulun alennusmyynnit ovat vaihtuneet kodinkonekaupoissa suoraan jatkuviksi isoiksi tarjouskampanjoiksi. Normaalihintaa ei juuri tarvitse enää maksaa. Kodintekniikkaketjujen markkinointi muistuttaakin jo päivittäistavarakauppojen ruokatarjouksia.

.