Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kilpajuoksu Intian kanssa

Intel pääsee Kiinaan

18.1.2007 12:50 Maailman suurin siruvalmistaja Intel Corp. on saanut Kiinan hallitukselta luvan perustaa puolijohdetehtaan Dalianin erikoistalousalueelle. Tehtaan uskotaan maksavan 3,0-3,5 miljardia dollaria. Samalla Kiina nousee Intian kilpailijaksi Aasian suurimpana puolijohteiden valmistajana.

Bloombergin mukaan Dalianin ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyötoimiston varajohtaja Gao Fujun kertoi hallituksen päätöksestä puhelinhaastattelussa. Hän ei kuitenkaan kertonut sitä, milloin lupa myönnettiin.

Myös Financial Times ounasteli tänään, että Intel julkistaa päätöksen tehtaan perustamisaikataulusta parin seuraavan kuukauden aikana.

Intel ei kommentoi tietoa, vaan Intel Chinan edustaja Nancy Zhang sanoo yhtiön arvioivan säännöllisesti eri vaihtoehtoja  tehdashankkeilleen. Toisaalta Intelin pääjohtaja Craig Barrett sanoi marraskuun 2. päivänä, että yhtiö odottelee Kiinan hallituksen päätöstä tehdashankkeesta.

Intelillä on jo nyt testaus- ja kokoonpanolaitokset Shanghaissa ja Chengdussa. Intel China työllistää 6 800 kiinalaista ja yhtiö on tehnyt maahan 1,3 miljardin dollarin investoinnit vuodesta 1985 lähtien.

Tammikuussa Intel erotti Kiinan itsenäiseksi markkina-alueeksi muusta Aasian-Tyynenmeren alueesta.

Kiina aikoo haastaa Intian

Tehdashankkeeseen liittyy myös kauppapoliittisia kiemuroita, sillä Kiinan suurin kotimainen siruvalmistaja, Semiconductor Manufacturing International Corp. odottelee Yhdysvaltain hallitukselta lupaa ostaa 750 miljardin dollarin arvoiset siruvalmistuslaitteet amerikkalaiselta Applied Materials Inc:ltä.

USA on ollut huolissaan siitä, että Kiina voi käyttää sirulaitteita sotilaallisiin tarkoituksiin. Nyt Intelin odotetaan lobbaavan luvan myöntämisen puolesta, Bloomberg arvioi.

Kiina haluaa kilpailla Intian kanssa Aasian suurimman siruvalmistusmaan tittelistä. Tähän Kiina tarvitsee ulkomaisia sijoituksia, joiden avulla se kykenee kehittämään omaa puolijohteiden tuotantoaan.

Ulkomaisista yhtiöistä Taiwan Semiconductor Manufacturing Co. ja korealainen Hynix Semiconductor Inc. valmistavat jo omia tuotteitaan Kiinassa.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä

26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.

.