Tunnetilat tunnistava kone liikahti lähemmäs
1.2.2007 14:38 Tuore tutkimus osoittaa, että koneellinen kasvojen ilmeiden tunnistaminen on teknisesti mahdollista toteuttaa. Oulun yliopiston mielestä tutkimustulos avaa mielenkiintoisia näkymiä konenäön tuleville sovelluskohteille.
Oulun yliopiston Konenäön tutkimusryhmän tutkijat Guoying Zhao ja Matti Pietikäinen ovat saavuttaneet merkittäviä tuloksia videokuvasta tehtävän kasvojen ilmeiden analysointiin tähtäävässä tutkimuksessaan.
Kaksikko kehitti kaksi uutta kuvaajaa liikkuvassa kuvassa tapahtuvien muutosten erittelyyn, joita käyttäen he ovat analysoineet menestyksekkäästi kasvojen ilmeistä koostuvaa, laajaa kuva-aineistoa.
Kehitettyä lähestymistapaa voidaan hyödyntää automaattisessa ja tosiaikaisessa kasvojen ilmeiden tunnistamisessa. Tälle on monia merkittäviä konenäön sovelluskohteita, kuten kehittyneet ihminen-kone-liittymät, biometrinen tunnistaminen, televiestintä ja psykologinen tutkimus. Esimerkiksi ihmisen tunnetiloja tunnistava kone voi pian olla todellisuutta, Oulun yliopisto konkretisoi.
Lähestymistavassa yhdistetään liiketietoa ulkomuototietoon tavalla, joka ei häiriinny valaistusmuutoksista tai kuvamuunnoksista kuten rotaatioista. Menetelmää kuvaillaan helposti toteuttavaksi sekä teoreettisesti että teknisesti.
Tutkimus on ollut osittain Suomen Akatemian rahoittama.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Etteplanin tulos tuplaantui
09.02.2007 Teollisuudelle suunnittelupalveluja tarjoavan Etteplanin tulos ennen veroja lähes kaksinkertaistui tammi–joulukuussa verrattuna edellisvuoteen.
Kolme vuotta sitten
Television hätätiedote ärsytti
09.02.2009 Hätätiedotteiden välitysjärjestelmää testataan jälleen radiossa kaikilla YLEn ja kaupallisilla kanavilla sekä televisiossa YLEn, MTV:n ja Nelosen kanavilla keskiviikkona hätänumeropäivänä. Abloyn tehdaspalo kuitenkin osoitti, että kaikki eivät pidä systeemiä yksiselitteisen hyvänä.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:11
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- EKP ei koskenut korkoon 14:45
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- » Taloussanomat.fi
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
96 e
Asus EeeTop PC ET2400INT-B013E (Core i5-650, 4 GB, 1 TB, 23,6, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
52 e
Fujitsu Esprimo Q1510-Q02 (Core i3-350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
50 e
Asus CG8350 (Core i7-2600, 12 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö












