Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Porua uuden Xboxin hajoamisista

Microsoft kiistää laajat Xbox-ongelmat

15.2.2007 15:58 Ison-Britannian yleisradioyhtiö esitti tiistaina Watchdog-televisio-ohjelman, jonka tämänkertaisessa tarkastelussa olivat Xbox 360 -pelilaitteen hajoamiset. Microsoft rustasi ohjelman kirvoittamana vastineen, jossa painotetaan konsolin kestävyyttä.

Watchdogin ohjelman taustalla olivat tekijöiden vastaanottamat yli 250 valitusta kuluttajilta. Valitukset olivat pelaajilta, joiden konsoli oli hajonnut vähän yli vuoden käytön jälkeen eli juuri takuuajan umpeuduttua.

Ongelmia näyttäisi esiintyvän selvästi useimmin Xbox 360:n ensimmäisen tuotantoerän yhteydessä.

Microsoft kuitenkin korostaa ohjelman jälkeisessä vastineessaan, että suurella enemmistöllä Xbox 360:n omistajista on ollut loistava kokemus konsolinsa kanssa.

GamesIndustry.bizille lähettämässään lausunnossa Microsoft myöntää yksittäiset ongelmatapaukset, mutta arvioi laitteen palautusasteen olevan selvästi alempi kuin kuluttajaelektroniikan 3-5 prosentin keskiarvo.

- On tärkeää huomioida, että Xbox 360:ssa ei ole mitään systemaattista ongelmaa - jokainen tapaus on uniikki ja nämä asiakaskyselyt käsitellään tapauskohtaisesti, Microsoft kirjoitti.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

YouTuben perustajat uivat rahassa

10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.


Kolme vuotta sitten

Facebook-kutsu toi yli 14 000 tanssimaan Lontoossa

10.02.2009 Tuhannet ihmiset kokoontuivat viime perjantaina Liverpool Streetin metroasemalle tanssien imitoimaan mainosta. Heidät kerättiin kokoon Facebookin avulla.

.