Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myös kansainvälisesti merkittävä

Proact-ohjelma sai suitsutusta

28.2.2007 14:58 Suomen Akatemian Proaktiivinen tietotekniikka -tutkimusohjelman tieteelliset tuotokset ovat erittäin korkeatasoisia. Näin arvioi kansainvälinen arviointipaneeli, jonka arviointiraportti julkaistiin tänään.

Yleisesti ottaen paneeli on vaikuttunut Proact-ohjelmasta, jonka tuloksia on julkaistu arvostetuissa aikakausi- ja konferenssijulkaisuissa. Osa projekteista on ollut myös kansainvälisesti erittäin merkittäviä, Suomen Akatemia korostaa.

Tutkimusohjelma toteutettiin vuosina 2002-2005. Ohjelman tavoitteena oli muun muassa tukea korkeatasoista tutkimusta ja tuottaa jokapäiväistä elämää helpottavia sovelluksia. Ohjelma yhdisti tietotekniseen tutkimukseen sekä psykologian tutkimusta että yhteiskunta- ja terveystieteellistä tutkimusta.

Ohjelma sisälsi neljätoista tutkimushanketta, joita rahoitettiin noin kahdeksalla miljoonalla eurolla. Ohjelmaa rahoittivat Suomen Akatemian lisäksi Tekes ja Ranskan tutkimusministeriö. Kolmessa hankkeessa oli mukana sekä suomalaisia että ranskalaisia tutkijoita.

Arvioinnissa tarkasteltiin erityisesti ohjelman suunnittelua, tutkimushankkeiden tieteellistä laatua sekä ohjelman tavoitteiden saavuttamista. Lisäksi huomiota kiinnitettiin tutkijankoulutukseen, tutkimusyhteistyöhön ja verkottumiseen sekä tutkimuksen vaikuttavuuteen. Paneelin tehtävänä oli myös antaa suosituksia Akatemian tulevaa toimintaa varten.

Paneeli suosittaa, että vahvan tuen proaktiivisen tietotekniikan alalla tulisi jatkua tulevina vuosina. Lisäksi Akatemian tulisi kehittää tapoja ylläpitää ohjelmissa syntynyttä tieteidenvälistä yhteistyötä, jotta jatkossa voisi syntyä uusia innovaatioita ja keksintöjä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

Gmail voi ohittaa Hotmailin vuoden loppuun mennessä

10.02.2009 ComScoren mittausten mukaan Gmaililla ja Hotmaililla voisi molemmilla olla reilut 40 miljoonaa käyttäjää loppuvuonna.

.