Linuxilla kannatusta vaaliehdokkaiden piirissä
6.3.2007 12:55 Eduskuntavaaliehdokkaat suhtautuvat myönteisesti vapaisiin ohjelmiin, ainakin Suomen Linux-käyttäjien yhdistyksen FLUG:n kyselyn mukaan. Kyselyyn vastasi lähes 10% ehdokkaista.
Kyselyssä esitettiin viisi perusteltua väittämää ja pyydettiin ehdokkaita kertomaan ovat he väittämän kanssa samaa vai eri mieltä. Lisäksi ehdokkailla oli mahdollisuus antaa sanallisia kommentteja.
Viisi väittämää
* Ohjelmistopatentit on otettava käyttöön
* Vapaat ohjelmat ovat kaupallisia merkittävämpiä tulevaisuudessa
* Vapaiden ohjelmien käyttö tulee lisääntymään Suomen hallinnoissa
* Suomen pitäisi tehdä päätös vapaisiin tiedostomuotoihin siirtymisestä seuraavan vaalikauden aikana
* Vapaiden ohjelmien merkitys yhteiskunnalle ja minulle henkilökohtaisesti on suuri
Kysymykset ja vastaukset löytyvät FLUG:n nettisivuilta.
FLUG piti myönteisenä sitä, että lähes kaikkien nykyisten eduskuntaryhmien ehdokkaista löytyy hyvin asiantuntevia vastauksia ja suopeaa suhtautumista vapaisiin ohjelmiin.
Aktiivisimmin kyselyyn vastasivat vihreiden, kristillisdemokraattien ja vasemmistoliiton ehdokkaat.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä
26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (3)
Noilla kolmella vastanneella SDP:n Helsingin ehdokkaalla ei
taida olla läpimenon mahdollisuuksia. Aikaisemmista
selvityksistä on käynyt ilmi, että SDP suhtautuu puolueista kielteisimmin vapaisiin ohjelmistoihin. Hävyttömyyden
huippu oli Yleisradion toimitusjohtajan valinta. Salamyhkäisten käänteiden jälkeen ja ilman minkäänlaista kenttäväen
keskustelua puolue valitsi virkaan Microsoftin bulvaanin.
Tämän valinnan seurauksista ovat esim. Linuxin käyttäjät
jo saaneet kärsiä. Avointen ohjelmistojen käyttäjänä ja
niitä itsekin hieman kehittäneenä katson,että ehdokkaallani
tulee olla selvän myönteinen kanta tälle asialle. Apuehdokkaille
en ääntäni tuhlaa. Koska ääni demareille näyttäisi nyt
satavan suoraan Mikkisoftan laariin taidan jättää
äänestämättä, ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin.