Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suomi neljäs

Tanska on teknologian tehokäyttäjä

Tanska hyödyntää teknologiaa parhaiten.

28.3.2007 14:06 Suomi on maailman neljänneksi edistynein teknologiamaa. Davosin talouskokouksen järjestäjän World Economic Forumin katsauksessa ykköstilan on ottanut yllättäen Tanska.

Tanska teilasi Yhdysvallat kärkipaikalta seitsemänneksi. Sen jälkeen hopealla on Ruotsi.

– Suomi oli maailman ensimmäinen maa, joka alkoi toteuttaa määrätietoista innovaatiopolitiikkaa. Tiedeyhteisöt ja teollisuus ryhtyivät yhteistyöhön. Pienessä maassa on nyt 40 teleoperaattoria, 5 000 ict-yhtiötä kuten Nokia ja avoimen käyttöjärjestelmän kehittäjä Linus Torvalds, ynnäävät Suomen vahvuuksia katsauksen tekijät Irene Mia WEF:stä ja Insead-liikekoulutuslaitoksen professori Soumitra Dutta.

Tanska vei USA:n johtopaikan

1.Tanska  
2.Ruotsi    
3.Singapore
4.Suomi       
5.Sveitsi     
6.Hollanti   
7.USA       
8.Islanti     
9.Britannia
10.Norja 
Lähde:WEF

Vertailussa on katsastettu 122 maan tietoja kansalaisten ja yritysten teknologian käytöstä sekä valtioiden panostuksesta verkkoyhteiskuntaan.

Raportti ja tekijät antavat olettaa, että Viro on jatkossakin nouseva maa teknologian hyödyntäjänä. Nyt se on 20. tilalla, ennen esimerkiksi Ranskaa.

Kiina on pudonnut 59. sijalle heikon teknologiarakenteensa takia, vaikka maasta viedään eniten siellä valmistettuja teknologiatuotteita.

Lisää raportista huomisessa Taloussanomissa.

Jutun kirjoitti: Kirsi Hyytiäinen

Kirsi Hyytiäinen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna

26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.

.