Fujitsu siemens aloitti vastaiskun Suomessa
30.3.2007 09:19 (päivitetty 09:29) Suomen markkinoilla viime vuoden toisella vuoden toisella vuosipuoliskolla vajonnut Fujitsu Siemens on aloittanut vastaiskun. Aseina ovat uudet halvat laitemallit, joilla on isketty mukaan isojen yritysten ja julkishallinnon tarjouskilpailuihin, kertoo Fujitsu Siemensin maajohtaja Harri Lehti.
Yhtiö järjesti viime lokauussa pc-toimintonsa kolmeen linjaan, jotka ovat järjestelmä-, volyymi- ja kuluttajaliiketoiminnot. Lehti vetää itse järjestelmäpuolta ja vastaa siitä Fujitsu Siemensin Nordic-organisaatiolle.
- Viime vuoden toisen vuosipuoliskon markkinmaosuuksien mentyksille on useita syitä. Vastaavana aikana edellisenä vuonna meillä oli ylisuuret varastot. Sen lisäksi emme viime vuoden puolella olleet halpakoneilla liikkeellä, kuten kilpailijat olivat.
Lehden mukaan halpakoneiden puute aiheutti sen, että Fujitsu Siemens ei onnistunut saamaan itselleen isoja julkishakllinnon kauppoja.
- Tilanne alkoi korjaantua viime vuoden loppupuolella malliuudistusten myötä. Tarjouskilpailujen voittoja on tullut ja olemme päässeet taas sopimuksiin isojen organisaatioiden kanssa. Uudet laitekoknaisuudet auttoivat tässä toiminnassa.
Lehti korostaa, että Fujitsu Siemens on asettanut kannattavuuden ja laadun etusijalle, eikä niistä tingitty, vaikka kauppoja meni sivu suun.
Maajohtajan mukaan viimevuotinen notkahdus koski eniten kannettavia. Pöytäkoneet etenivät hänen mukaansa suunnitelmien mukaan, mutta palvelinmyynti kasvoi 10 prosenttia, vaikka koko palvelinmarkkinoilla mentiin 5,5 prosenttia alspäin viime vuoden aikana.
HP eteni kaikissa tuoteryhmissä
Viime vuosi merkitsi HP:lle etenemistä kaikissa tuoteryhmissä, kertoo pc-liiketoiminnasta vastaava johtaja Ari Koskinen.
-Oli kyse yritys- tai kuluttajamalleista. Pääsimme eteenpäin. Olimme lisäksi markkinaykkösiä kulttajapäytäkoneissa ja –kannettavissa sekä yrityspöytäkoneissa ja –kannettavissa.
Koskisen mukaan kannettavissa oli vahva kasvusuuntaus. joka voimistui loppuvuotta kohden. Erityisesti kuluttajakannettavissa oli vahvin kasvu koko vuoden.
-Mobiilius menee vahvasti eteenpäin keskisuurissa ja pienissä yrityksissä. Sen sijaan pöytäkonemarkkinat jatkavat pienenemistään.
Koskisen mukaan teknologiasta tuttu korttipalvelinteknologia ulottuu tänä vuonna pienempiin yrityksiin, joka voi tuoda pöytäkoneen takaisin virtualisointimahdollisuuksien myötä.
HP:n viimevuotinen putoaminen julkishallinnon hankintaorganisaation Hanselin uusilta listoilta on HP-johtajan mukaan saatu paikatuksi.
-Olemme pystyneet voittamaan uusia asiakkuuksia yrityksissä ja kuntasektorilla. Myös Hanselin alaisuudessa toimivaan valtionhallintoon olemme saaneet toimitussopimuksia.
Koskinen uskoo, että Windows Vistan isommat vaatimukset laitteistoille piristävät kuluttajakauppaa tämän vuoden aikana.
- Yrityksissä ja organisaatiossa Vista pääsee vasta vuoden 2008 puolella.
Koskinen kertoo myös, että laitekauppojen koko on muuttuntu viime vuosina. Nyt tehdään paljon pienempää kauppaa, mutta kaikkein isoimmat hankkeet ovat jääneet pois tai jakautuneet puitesopimusten myötä monille vuosille.
Acer kasvoi markkinoita nopeammin
Taiwanilaisen Acerin toimitukset olivat ksvussa viime vuonna, ja maajohtaja Jari Virta korostaa, että kaikki tapahtui markkinoita nopeammin.
-Viime vuodelle oli tavoitteeksi asetettu markkinaosuuksien nosto ja pöytäkonetoimistusten selkeä lisääntyminen.
Virta kertoo, että tämän vuoden alkupuolella kuluttajapuoli on vetänyt hyvin, mutta myynti yrityksille on ollut odotuksia heikompaa.
-Nyt näyttää silötä, että myös yritysmyynti olisi piristymässä maaliskuussa.
Maajohtaja toteaa, että Acer pyrkii olemaan kannettavissa vahva kakkonen, jonka se saavutti viime vuoden aikana. Pöytäkoneissa pyritään yli 10 prosentin markkinasiivuun niiden kokonaismarkkinoissa Suomessa.
-Tällä hetkellä pöytäkoneosuutemme on 6-7 prosentin tasolla, mutta tilannetta auttaa julkishallinnossa, koska pääsimme mukaan Hansel-listoille.
Acer on aloittanut myynnin keskisuurille yrityksille ja jakanut myyntinsä kuluttaja- ja yritysryhmiin. Virta korostaa, että jakelukanava on pidetty ennallaan.
Virta on myös paimentanut viime kuukaudet Acerin Ruotsin-organisaatiota ja sanoo, että maiden läheisyys tuottaa suuria synergiaetuja, joita ei veilä ole kunnolla päästy hyödyntämään.
Acerin maajohtaja ei usko Windows Vistan nopeaan läpimenoon yrityksissä. Hänen mukaansa kuluttahjat omaksuvat sen nopeammin.
-Valtaosa Acerin laitteista on jo nyt Vista-yhteensopivia.
Dellillä yrityskannettavissa menekkiä
Suoravalmistaja Dell onnistuo Suomen pc-markkinoilla laajalla rintamalla, jossa keihäänkärkinä olivat yrityskannettavat. Niissä viime vuoden viimeisellä neljänneksellä Dell kasvoi kolme kertaa nopeammin kuin markkinat yleensä, kertoo yhtiön maajohtaja Sam Forsbom.
- Olemme ednneet pienillä askelillta pinemmän kasvun aikana. Kasvua on kuitenkin ollut hitaasti mutta varmasti. Olemme satsanneet isoihin organisaatioihin ja pk-yrityksiin, ja se on näkynyt. Julkishallinnossa olemme Hanselin kautta.
Forsbom arvioi, että kuntien tietojärjestelmien uudistaminen KuntaIT-hankkeen myötä tuo piristystä markkinoille.
-Kannettavisdsa kasvu on maltillista, eivätkä luvut pääse isommiksi muuallakaan pc-markkinoilla. Markkinat ovat jo täynnä. Uusia käyttäjiä ei enää ole tulossa.
Dell-johtajan mukaan seuraava iso aalto alkaa, kun yritykset siirtyvä Windows Vistaan.
-Vistan takia kaksi, kolme vuotta vanhat yritys-pc:t joutavat vaihtoon. Uusimmat laitteet päivitetään suiten, että ainakin käyttömuistia lisätään.
Dell pääsee kiristämään toimitusaikojaan Puolassa avatun tuotantolaitoksen ansiosta.
-Kun keskitämme kaiken Suomeen tulevan valmistuksen Puolaan, pystymme lyhentämään keskimääräistä toimitusaikaa kahdella päiväällä. Se on ollut useinmiten 12-14 päivää ja tarkoitus on päätä parhaimmillaan 8-10 päivään. Tietysti joitakin malleja saa nopeammin, ja lentoraahdilla jo hätätilassa saman päivän aikana, mutta se tietysti maksaa sitten huomattavasti enemmän.
Forsbomin mukaan pc-laitteiden keskihinta ei heilahdellut ihmeemmin viime vuoden aikana, vaikka komponenttien hinnat kulkivat jyrkästi ylös ja alas.
-Pöytäkoneissa ja kannettavissa keskihinnan putoaminen jopa hidastui.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna
26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (4)
"Suomen markkinoilla viime vuoden toisella vuoden toisella vuosipuoliskolla vajonnut Fujitsu Siemens on aloittanut vastaiskun."
"Fujitsu Siemens ei onnistunut saamaan itselleen isoja julkishakllinnon kauppoja."
"Yhtiö järjesti viime lokauussa pc-toimintonsa"
"markkinmaosuuksien mentyksille on useita syitä."
"Uudet laitekoknaisuudet"