Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pc-markkinoilla

Kannettavat juhlivat Suomessa viime vuonna

30.3.2007 09:36 Kannettavat tietokoneet löivät itsensä läpi Suomen markkinoille viime vuoden toisella vuosipuoliskolla, jolloin niitä toimitettiin myyntiin enemmän kuin pöytäkoneita, ilmenee markkinoita tutkivan IDC:n tilastoista.

Suomessa toimitettiin viime vuoden aikana vajaat 870 000 pöytä- ja sylimikroa, jossa oli kasvua kolme prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Luvun pienuus selittyy pöytäkoneiden huonosta menekistä. Niiden osuus tippui 11 prosenttia.

Kannettavien osuus oli vajaat 460 800, jossa oli lisäystä 19 prosenttia vuoteen 2005 verrattuna.

Moottorina kasvulle olivat kuluttajasylimikrot. Niiden osuus kipusi vuoden aikana ylöspäin 30 prosenttia.
Pöytäkonemarkkinat pienenivät kaikissa

neljänneksissä paitsi ensimmäisellä neljänneksellä, ja niiden kokonaismäärä jäi viime vuonna alle 410 000 kappaleeseen.

Viimeinen neljännes

Vuoden 2006 viimeisellä neljänneksellä kokonaiskasvu Suomen pc-markkinoilla oli IDC:n mukaan 1,1 prosenttia. Pöytämikrojen pudotusprosentti oli 20,7 prosenttia, mutta kannettavat heilauttivat vaakaa toiseen suuntaan.

Niitä saatiin markkinoille 23 prosenttia enemmän kuin vuoden 2005 viimeisellä neljänneksellä.
Viimeisen neljänneksellä Suomen ykkösenä palvelimissa, kannettavissa ja sylimikroissa jatkoi HP 33,4 prosentin markkinaosuudella. Yhtiö oli pystynyt lisäämään toimituksiaan 11 prosentilla.

Kakkosena pysytellyt Fujitsu Siemens joutui ottamaan takkiinsa jo kolmantena neljänneksenä peräkkäin. Viimeisellä neljänneksellä pudotus oli 30,4 prosenttia. Sen markkinaosuus oli pudonnut vuoden 1995 23,8 prosentista 16,4:ään.

Kolmantena ollut Acer vahvistui huomattavasti, ja sen markkinaosuus nousi 11,5 prosentista 15,5:een. Sen toimitusmäärä oli kasvanut 35,4 prosenttia.

Myös neljänneksi sijoittunut Dell pääsi kohottamaan toimitusmääriään 17 prosenttia, jolla se sai 8,1 prosentin markkinaosuuden viimeisen neljänneksen aikana.

Dell ohitti samalla viidenneksi pudonneen Lenovon, jonka osuus kokonaiskakusta oli 7,8 prosenttia.
Seuraavina IDC:n listoilla olivat Packard Bell, Apple, Osborne, Toshiba ja DTK, jotka saivat yhteensä Suomen pc-markkinoista 8,2 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna

26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.

.