Microsoft lopettaa XP:n tarjonnan vuoden lopussa, vaikka kysyntää riittäisi

XP kiinnostaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä edelleen.
13.4.2007 07:40 Microsoft vaatii laitevalmistajien lopettavan XP:n tarjoamisen vuoden lopussa. Pienet ja keskisuuret yritykset kuitenkin haluaisivat hankkia jatkossakin XP-koneita.
Dellin mukaan pienet ja keskisuuret yritykset ovat edelleen kiinnostuneita XP-käyttöjärjestelmällä varustetuista tietokoneista. Dell aikookin tarjota edelleen eräitä mallejaan ensiasennettuina XP:llä. Yhtiö kertoi blogissaan myyvänsä ainakin kesän ajan Customize with Windows XP- nimellä kulkevaa toimintoa.
- Dell ymmärtää, että varsinkin pienet yritykset tarvitsevat lisäaikaa Vistan käyttöönotossa, markkinointipäällikkö Tom West kirjoitti blogissa. Yhtiö aikookin tarjota tiettyjä Dimension- ja Inspiron-sarjan malleja kesän ajan.
Sen sijaan kuluttajille on tarjolla vain Vistaa. Dellin mukaan kuluttajat haluavat uusinta, Techworld kirjoittaa.
Uuden Vistan käyttäjät ovat valittaneet pitkistä aloitus- ja lopetusajoista ja sovellusten lataaminenkin kestää pitempään kuin XP:ssä. Vastaavasti myös Vistan turvallisuudesta on esitetty moitteita.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän
26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (60)
Käyttäjän tulee itse voida päättää mitä mallia/versiota käyttää. Se onnistuu nähtävästi paljon paremmin vapaammassa Linux-maailmassa kuin läpimätien korporaatioiden saneludiktatuurissa!
Kun ostan seuraavaa konetta, niin pyydänkin joko ilman käyttistä tai Linuxin kera. Vistalla pilattu kone ei todellakaan kelpaa.
Ja se aika joka tuohon säätämiseen on mennyt..
Itsellä asennus kesti noin 25 minuuttia (Ubuntu 7.04) Fujitsu-Siemensin laptopiin. Ainoat säätämiset olivat codecien asentamiset, joka vaati copy-pasten komentoriville.
Eikä kukaan tule sanelemaan minulle mitä versiota minun pitäisi käyttää.
1) Normaalien päivitysten jälkeen Mythtvfrontendiä ei voinut enää käynnistää, koska se kaatoi joka kerta x serverin. Piti asentaa nvidian ajurit uudestaan.
2) azureuksen asentamisen kuvittelisi olevan hyvin helppoa, kun se synaptic package managerissakin palloilee. No asennus toimi, mutta softa heittää vähän väliä jotain erroria eikä toimi kunnolla. No azureuksen poisto ja automatixista asennus. Alkoi toimimaan. Ihmeellinen ongelma, ihmeellinen ratkaisu
3) 720p komponenttilähdöstä plasmalle.. Sitä ei saa toimimaan, ei niin millään. Pitää jollain vammaisella 1024x768 resolla vga:n kautta viedä.
Tuossa nyt muutama mitkä tuli ihan äkkiseltään mieleen. Viritinkortin, mythtvn, ym säätämisen aiheuttamia hermojen menetyksiä en edes viitsi alkaa muistelemaan.
Ja turha kiukutella, että "eihän noi ole linuxin vikoja". En minä sillä pelkällä kernelillä mitään tee.
Uskon kuitenkin heillä suurimman säästön tulevan siitä, että he voisivat tukea vain yhtä käyttöjärjestelmää monen sijasta, eikä taustalla olisi siis pelkkä Vista-boksien myyminen.
Vista on ollut vuoden loppuun mennessä vain vuoden käytössä eikä Microsoft varmasti tule lopettamaan tukeaan sille. Tämä on vain tämmöistä markkinointikikkailua, jota kyseinen pulju on aina harrastanut.