Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Turussa toukokuussa

Turuxi kutsuu vapaiden ohjelmien tapahtumaan

16.4.2007 12:44 (päivitetty 13:01) Turuxi kutsuu kaikki tervetulleiksi vuoden päätapahtumaansa, Avoimien Ohjelmien Päivään. Tiedotteen mukaan AOP '07 järjestetään Turun uuden pääkirjaston Studiossa lauantaina 19.5.

Tapahtuman teemana on tänä vuonna "Vapaa koodi - Vapaa kulttuuri". Yleisölle tarjotaan teemaan liittyviä esityksiä, muun muassa Wikipedian suomalainen ylläpitäjä tulee kertomaan tästä suuren suosion saavuttaneesta nettitietosanakirjasta.

Lisäksi kävijät pääsevät tutustumaan erilaisiin vapaan kulttuurin teoksiin sekä vapaisiin ohjelmiin. Kävijät voivat ottaa tapahtumassa esiteltäviä vapaita ohjelmia myös mukaansa cd-levyillä.

Paikalla on koko tapahtuman ajan turuxilaisia, joiden kanssa voi keskustella vapaudesta niin koodissa kuin kulttuurissakin. Turuxi on Turun seudun vapaiden ohjelmien käyttäjien ryhmä, jossa on seurattu kiinnostuneena myös viimeaikaista vapaan kulttuurin esiinmarssia.

Vapaa kulttuuri tarkoittaa vapaasti, esimerkiksi Creative Commons -lisenssin alla, levitettäviä teoksia. Näistä hyvä esimerkki on maailmanlaajuista suosiota saavuttanut suomalainen Start Wreck -elokuva.

AOP järjestetään nyt neljättä kertaa. Kävijämäärä on noussut vuosittain ja tänäkin vuonna odotetaan uutta yleisöennätystä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.

.