Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
330 henkeä 340 miljoonaa euroa

IBM muhkeaan sopimukseen Sveitsissä

Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva

23.4.2007 09:47 Sveitsin toiseksi suurin aluepankki BCV eli Banque Cantonale Vaudoise on allekirjoittanut IBM:n kanssa viisivuotisen ja noin 340 miljoonan euron suuruisen it-käyttöpalvelu- ja kehityssopimuksen.

IBM:lle siirtyy BCV:n tietotekniikkapalvelut tähän asti tuottaneen tytäryhtiön Uniciblen liiketoiminta sekä noin 330 työntekijää sen palveluksesta.

BCV on kasvanut reilun 160 toimintavuotensa aikana yhdeksi maan viidestä suurimmasta rahoituslaitoksesta, jonka operatiiviset toiminnot rönsyilevät laajana kokonaisuutena.

Neuvoteltu ratkaisu tarjoaa BCV:lle mahdollisuuden keskittyä ydinosaamisalueisiinsa, hyödyntäen IBM:n osaamista rahoitusalan sovelluksiin liittyvässä konsultointityössä sekä pankkijärjestelmien isännöinnissä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän

26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.

.