Pohjoismaisille pelifirmoille iso potti kehitystukea
24.4.2007 14:50 Pohjoismainen tietokonepeliohjelma on käynnissä toista vuotta, ja vuonna 2007 pohjoismaisille peliyhtiöille jaetaan yhteensä 670 000 euroa kehitystukea, Pohjoismaiden ministerineuvosto kertoo.
Vuoden ensimmäinen hakukierros on juuri päättynyt, ja tukea haettiin yhteensä yli kolmen miljoonan euron edestä. Neuvoston mukaan tämä osoittaa selvästi, että tuelle on todellakin tarvetta.
Pohjoismainen tietokonepeliohjelma on osa pohjoismaista kulttuuriyhteistyötä ja Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamaa toimintaa. Vuodeksi 2007 kehitystukeen on varattu 670 000 euroa, joka jaetaan kahdella eri kierroksella, 335 000 euroa kerrallaan. Ensimmäisellä hakukierroksella hakemuksia tuli yhteensä 47 kaikkiaan 39 pohjoismaisesta yrityksestä.
Pohjoismaisen tietokonepeliohjelman johtaja Erik Robertson ei ole oikeastaan hämmästynyt hakijoiden määrästä. Erik Robertsonin mukaan vuonna 2006 oli myös paljon hakijoita, mutta nyt suurin osa yrityksistä on asialleen omistautuneita peliyhtiöitä, jotka ovat jo löytäneet paikkansa tai ovat hakeutumassa markkinoille.
Seuraavaksi asiantuntijaryhmä arvioi hankehakemukset, minkä jälkeen jaetaan 335 000 euroa. Ei ole vielä tiedossa, kuinka monta yritystä pääsee osalliseksi tuesta, mutta vuonna 2006 viisi pohjoismaista hanketta onnistui saamaan tukea. Vuoden ensimmäiset tuensaajat esitellään Malmössä 15.-16. kesäkuuta järjestettävässä Nordic Game 2007 -pelitapahtumassa.
Pohjoismainen tietokonepeliohjelma käynnistettiin vuonna 2006. Nyt on käynnissä toinen vuosi kaikkiaan kuusivuotisesta ohjelmasta. Ohjelman tavoitteena on parantaa pohjoismaisten tietokonepelien saatavuutta pohjoismaisille kuluttajille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- 12.3. Googlen AdMob-kauppa ei ole kirkossa kuulutettu
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Twitter seuloo vaaralliset verkko-osoitteet
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. FreejamTV esittelee hakkereita ja innovoijia
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- 12.3. FreejamTV esittelee hakkereita ja innovoijia
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- 12.3. Googlen AdMob-kauppa ei ole kirkossa kuulutettu
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein 15:38
- Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä 13:48
- Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia 13:14
- Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille 09:25
- Automaatti ansoitettiin 20 sekunnissa 15:03
- Wlan päihitti datasähkön 14:49
- Irtisanottu yritti sabotoida terroristitietokantaa 13:28
- Hyökkäys hallitsi Microsoftin korjaustiistaita 15:02
- Lisää
-
-108 e
HP Compaq 8100 Elite SSF (Core i5-660, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-28 e
Fujitsu Esprimo P1500-F01 (Core 2 Quad Q8200, 4 Gt, 1 Tt, Win Vista Premium), keskusyksikkö
-
-27 e
HP DC7900SFF (Core 2 Quad Q9400, 2 Gt, 250 Gt, Win Vista Business ja Win XP Pro), keskusyksikkö
-
-25 e
HP DC7900CMT (Core 2 Duo E8500, 2 Gt, 250 Gt, Win Vista Business ja Win XP Pro), keskusyksikkö
-
-23 e
HP DC7600SFF (Core 2 Duo E8400, 2 Gt, 160 Gt, Win Vista Business ja Win XP Pro), keskusyksikkö







