Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hiilidioksidipäästöjä vähennettävä, tilanne kestämätön

Gartner: ict:n päästöt ilmailun luokkaa

Palvelinkäyttöä voi vähentää virtualisoimalla.

27.4.2007 14:18 Tutkimusyhtiö Gartner arvioi, että tieto- ja viestintätekniikan teollisuudenala tuottaa kaksi prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Lukema on samaa tasoa ilmailualan kanssa.

Gartnerin mukaan ict-alan epäonnistuminen päästöjen vähentämisessä altistaa yritykset lisäkustannuksille, kilpailuaseman heikentymiselle sekä esimerkiksi ostajien kaikkoamiselle. Huolimatta tietotekniikan ympäristöhyödyistä kokonaisuutta katsoen, Gartner pitää tilannetta kestämättömänä.

Ict:n hiilidioksidipäästöt juontuvat muun muassa pc:iden, palvelimien, puhelimien, lähiverkkojen ja tulostimien käytöstä sekä laitteiden jäähdytyksestä. Tutkimusyhtiö laskee mukaan myös erityisesti pc:iden ja matkapuhelinten suunnittelussa, valmistuksessa ja jakelussa syntyneet päästöt. Lisäksi laskelmiin sisältyy kaupallinen ja julkinen it- ja tietoliikenneinfrastruktuuri globaalisti. Ulkopuolella ovat kuluttajaelektroniikka kännyköitä ja pc:itä lukuun ottamatta.

Gartner ehdottaa päästöjen vähentämiseksi muun muassa seuraavia toimenpiteitä yritysten it-osastoille: virrankulutusta kannattaa ryhtyä mittaamaan, palvelinten käyttöä voi vähentää virtuaalipalvelimilla, jäähdytyksen hyötysuhdetta voi nostaa, tietokoneet kannattaa laittaa pois päältä tai asettaa virransäästötilaan työajan ulkopuolella, ja poistuville laitteille voi etsiä uusia käyttäjiä yrityksen sisältä tai ulkoa. Myös kaikki jäte olisi hyvä analysoida.

Gartner kannustaa yritysten it-organisaatioita kehittämään strategioita ict:n käytön haittapuolien vähentämiseksi.

Tutkimusyhtiö muistuttaa, että tietoisuus ilmastonmuutoksesta on ilman muuta kasvanut ja tämä alkaa jo vaikuttaa kuluttajien ja yritystenkin ostokäyttäytymiseen.

Ict-alan on opittava paremmin tuntemaan ict-tuotteiden ja -palveluiden koko elinkaari ja alennettava ympäristövaikutuksia innovoimalla.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.