Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rivistössä myös Capgemini ja WM-data

Ruotsin armeija marssii SAPiin IBM:n tahdissa

8.5.2007 14:41 Ruotsin puolustusvoimien edustajat ovat allekirjoittaneet IBM:n kanssa palvelusopimuksen, joka realisoi maan armeijan suunnitelmat ottaa käyttöön nykyaikainen SAP-toiminnanohjausjärjestelmä.

IBM kertoo valinneensa toteutusprojektia varten kumppaneikseen Capgeminin ja WM-datan. Tiedotteen mukaan Ruotsin armeijan tie kohti entistä joustavampaa operatiivista toimintamallia tuo jatkuvasti esiin uudenlaisia tarpeita, jotka on mahdollista täyttää vain yhtenäistämällä prosesseja ja hyödyntämällä kehittyneitä päätöstentekovälineitä.

Uuden erp-ratkaisun avulla maan puolustusvoimat pyrkii parantamaan toimintojensa laatua sekä kustannustehokkuutta muun muassa henkilöstö- ja taloushallinnon, logistiikan, yksiköidenjohdon sekä sisäisen valvonnan ja raportoinnin puitteissa.

- ERP-järjestelmän käyttöönotto on strategisesti linjattu puolustusvoimien muuhun parhaillaan käynnissä olevaan sisäiseen kehitystyöhön. Haluamme käyttöömme saumattomasti toimivan taloudenohjaus- ja raportointijärjestelmän erilaisten kehityshankkeiden seurantaa varten, selvittää Ruotsin armeijan esikuntapäällikkö Marie Hafström.

- Tämän ratkaisun avulla voimme jatkossa määrittää resurssi- ja materiaalitarpeemme sekä hankintamme entistä täsmällisemmin ja siten parantaa joukko-osastoille tarjoamaamme tukea.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin

11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.

.