Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Eliittikäyttäjien joukossakin selviä eroavaisuuksia

Viisitoista prosenttia jenkeistä ilman nettiä ja kännykkää

8.5.2007 16:51 Arvostettu Pew Internet and American Life Project on jälleen kysellyt yhdysvaltalaisilta aikuisilta heidän teknistyvästä elämästään. Tällä kertaa pyrittiin selvittämään, minkälaista teknologiaa ihmisillä on, kuinka he käyttävät sitä ja mitä he teknologiasta ajattelevat. Tulokset ovat osittain yllättäviä.

Noin neljästätuhannesta vastaajasta viisitoista prosenttia ei omista nettiä tai matkapuhelinta. Toinen viidentoista prosentin sakki käyttää teknologiaa jonkin verran ja he kokevat saavansa siitä nykyisellään riittävän hyödyn. Yksitoista prosenttia vastanneista käyttää teknologiaa ajoittain pitäen kytkeytyvyyttä ärsyttävänä asiana.

Kahdeksan prosenttia vastaajista, heistä valtaosa päälle viisikymppisiä naisia, käyttää silloin tällöin teknologiaa ja saattaisi käyttää enemmänkin, jos tietotaito olisi paremmalla tolalla.

Kolme pääryhmää, useita alaryhmiä

Edellä mainitut ryhmät muodostavat yhdessä yhden kolmesta tutkimuksen löytämästä käyttäjäryhmästä. Kaksi muuta ryhmää ovat teknologian eliittikäyttäjät (31 prosenttia vastaajista) ja teknologiaa kohtuullisesti käyttävät (20 prosenttia).

Kaikkia kolmea ryhmää leimaa sisäinen hajaannus. Pew esimerkiksi yllättyi siitä, että eliittikäyttäjien sisällä on useita osaryhmiä, jotka suhtautuvat teknologiaan eri tavoin. On esimerkiksi niitä, jotka ottavat teknologian avosylin vastaan ja ilmaisevat itseään luovasti blogien ja omien kotisivujensa kautta. Eliittien joukossa on kuitenkin myös sellaisia, jotka pitävät teknologiaa ennen kaikkea tuottavuuden kasvattajana sekä muun muassa niitä, jotka ovat teknologian pitkäaikaisia ja säännöllisiä käyttäjiä, mutta jotka ovat lukkiutuneet vanhoihin käyttötapoihinsa.

Pew teki sunnuntaina julkaistun tutkimuksensa helmi-huhtikuun välillä vuosi sitten, ja virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Joko pilven käyttöliittymä on valmis?

11.02.2009 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.

.