Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mark Levinsonin maineella

I-podista hifi-tason kultakorvaksi alle kahdella sadalla

Kuva: Anni Koponen / Lehtikuva

16.5.2007 12:00 Yhdysvaltalainen Burwenaudio lupaa aivan hirmuisia parannuksia äänentoistoon pikkurahalla.

Burwenaudio-niminen yritys Yhdysvalloissa väittää, että sen Burwen Bobcat-niminen tuote saa iPod-soittimet ja musiikkia toistavat matkapuhelimet soimaan yhtä upeasti kuin sadan tuhannen taalan hifi-järjestelmät.

Asian voisi kuitata pelkkänä vitsinä, mutta yrityksen takana on kaksi audiobisneksen merkkihenkilöä: Richard S. Burwen ja Mark Levinson. Varsinkin Mark Levinson on tunnettu myös Suomessa omaa nimeään kantavista audiolaitteista. Mark Levinsonit kuuluvat nyt Harman Internationalin valikoimiin.

Richard Burwen puolestaan on suunnitellut audioratkaisujen lisäksi laitteita myös esimerkiksi lääketieteen, teollisuusautomaation ja laboratoriotekniikan alueille. Ensimmäisen hifijärjestelmänsä Burwen rakensi jo vuonna 1945. Burwenin nykyinen kotihifilaitteisto tuottaa vaatimattomasti tehoa 20 000 wattia!

Bobcat liitetään toimimaan Windows Media Playerin yhteyteen. Tuote muuttaa erityisesti ylimpien taajuuksien jälkikaiuntaa. Tavoitteena on antaa äänelle enemmän analoginen ”vinyylinen” sointi.

Bobcatin re-versio (recording and playing) toimii minkä tahansa äänikortin kanssa.

Sen sijaan Bobcatin dhd-versio toimii ainoastaan Daniel Hertz Model 1 d/a-muuntimen kanssa. Laite maksaa noin kaksi tuhatta dollaria.

Netissä on ratkaisuista audiopiireissä keskusteltu kohtalaisen runsaasti. Kaikki kommentit eivät ole olleet positiivisia. Monien mielestä äänentoiston suuri guru on mennyt halpaan.

- Minusta tuntuu, että Levinson on menettämässä kuuloaan, sanoi eräs keskustelija.

Positive Feedback Onlinen John Mazur puolestaan sanoi omassa tuotearviossaan viime vuonna, että Bobcat/Hertz -tuotepari on niin hyvä, että se ansaitsisi vuoden tuotteen arvonimen.

Huuhaata vai ei? Bobcatin re-version voi ladata koneelleen alle 200 dollarilla.

Jutun kirjoitti: Heikki Nenonen

Heikki Nenonen

Kommentit (10)

Huono 0
Yhdysvaltalainen Burwenaudio lupaa aivan hirmuisia parannuksia äänentoistoon pikkurahalla.
Digitoday
Huono 0
Ilmainen testiversio sovelluksesta olisi kiva.
tonberry1
Huono 0
"kotihifilaitteisto tuottaa vaatimattomasti tehoa 20 000 wattia!"

Tarkoittaa varmaan että haaskaa 20 000 wattia.
Pappa
Huono 0
Aikaisemmin äänentoistoketjun tarkoitus oli olla mahdollisimman läpinäkyvä, eikä muuttaa ääntä. Nyt suurinta huutoa on tuo "parempi kuin alkuperäinen"-äänenmuokkaus, jossa ääntä "parannetaan" keinoilla, joita ennen pidettiin täysin roskana.
roskaa
Huono 0
Aika amatöri tuo Burwen. Kyllä tosi äijä rakentaa edelleen vahvistimensa putkista ja tehona 5W on ihan riittävä :)

Okke, kyllä ne Burwen ja Lewinson jotain pientä äänentoistosta tietää mutta näin on, että ei ole enää kovin suora tuo signaalitie.
Postimies
Huono 0
Höh, olenkin aina naureskellut tuolle "suorasignaalitie" käsitteelle... sehän tarkoittaa käytännössä että välitetään äänityksen virheet (mikrofonien ja niiden sijoittelun tuottamat, piuhoihin indusoituneet jne. laitteistopohjaiset - tilaperäisistä nyt puhumattakaan) mahdollisimman hyvin kuulijalle... Tämähän on ihan eri asia kuin musiikin välittäminen mahdollisimman alkuperäisenä ;-)

Näitä "suoran" intoilijoita kehotan kokeilemaan mitä tapahtuu kun yrittää siirtää kuvaa "mahdollisimman alkuperäisenä" ... ei tarvitse olla edes kultasilmä...

Olisikin suotavaa että ääniteteollisuus loisi samankaltaisen standardoidun kalibrointijärjestelmän kuin mitä kuvapuolella on saatu aikaiseksi... sen voisi esim. linkittää kappalekohtaisesti nettiin, josta kukin laite sen voisi itselleen (sisäistä parametrointia) varten ladata.
"mutkainen" signaalitie
Huono 0
En oikein ymmärrä uutisen pointtia. Kyse on vain jostain ylimääräisestä välisuotimesta, mutta perusasiat eli kaiuttimet ja äänilähde pitää olla kunnossa, muuten ei tule mitään. Minkä "kalliin osan" tämä nyt muka korvaa?
Jukka
Huono 0
Muuttaa diskantin jälkikaiunta aikaa. JOS diskanteissa pitäis olla kaikua, olisi sitä siellä JO master nauhalla.

Vähän sama juttu kun muutkin spatial/enhancerit. Jos musa pitäisi tekijöiden mielestä kuulostaa p*skaksi prosessoidulta, olisi se sitä jo valmiiksi.

Muutenkin, nykyisillä tallennus kapasiteetilla kannattaisi satsata kehitysrahat lähinnä siihen, että valistettaisiin jengiä pakkaamaan edes 192 kbps laadulla, eikä paikkaamaan surkeammilla bitrateilla pilattujen sointia.

Edellisell kaverille tiedoksi, että watit ja äänenpaine, eivät kulje käsikädessä, paljon riippuu myös kaiuttimien herkkyydestä. Lisäksi putki vermeissä ei tarvita yhtäpaljon tehoa kuin trankku vastaavissa.

Kiitos ja öitä.
Ari
Huono 0
... Toi vimppa kappale ei sitten ollutkaan edelliselle kaverille :) sorry.
Ari
Huono 0
I-podista hifi-tason kultakorvaksi alle kahdella sadalla
Öh.. Mitä?
I-pod on musiikkisoitin, hifitaso viittaa yleensä hyvälaatuiseen äänentoistoon tai mööpeleihin ja kultakorva on henkilö.
Eli maksat jollekin kaksi sataa ja se muuttaa musiikkisoittimesi kaunisääniseksi hifiharrastelijaksi, joka käyttää kaikki rahasi parempiin äänentoistolaitteisiin?

Kultakorvaksi alle kahdella sadalla
Eli siis amatöörin tekemiä korva- ja aivoleikkauksia?

Millä generaattorilla te oikein näitä suollatte?
Jeps
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.