Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tulkkipalvelu laajentui

Google kääntää hakutulokset 12 kielelle

25.5.2007 13:33 (päivitetty 14:33) Google on laajentanut tulkkauspalveluaan toiminnolla, joka automaattisesti kääntää hakutuloslistat jollekin valitusta kahdestatoista kielestä.

Työkalun avulla käyttäjä voi kirjoittaa hakusanat esimerkiksi italiaksi ja nähdä hakusanat ja hakutulokset esimerkiksi saksaksi italiankielisten käännösten vieressä. Web-linkkiä klikatessa koko sivu käännetään käyttäjän haluamalle kielelle Googlen jo aiemmin toimineella palvelulla.

Pikatestin mukaan käyttäjän ei välttämättä kannata odottaa kovin soljuvia käännöksiä. Kokeiltaessa esimerkiksi espanjankielisten hakutulosten kääntämistä englanniksi, saatiin tuloksena kieliopiltaan varsin onnahtelevaa tekstiä.

Suomea ei vielä ole kielivalikoimassa. Mukana ovat englanti, arabia, ranska, italia, saksa, espanja, portugali, venäjä, japani, korea, perinteinen kiina ja yksinkertaistettu kiina.

Uutistoimisto AP:n mukaan kääntämispalvelun laajentaminen korostaa Googlen halukkuutta kasvattaa mainosbisneksiään Yhdysvaltain ja Iso-Britannian ulkopuolella.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.