Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Palveluliiketoiminta kasvussa

Palvelut hakkaa päälle

IBM:n teknologiapalveluiden johtaja Tuomo Haukkovaara sanoo, että it-palveluiden myötä yritysten it-organisaatio muuttuu hankintaorganisaatioiksi.

25.5.2007 14:20 (päivitetty 15:20) Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan tietotekniikkapalveluiden myynti maailmassa kasvoi viime vuonna reilu kuusi prosenttia.

Tietotekniikkayhtiö arvioi it-palvelujen kasvavan kansainvälisesti tänä vuonna viime vuoden vauhtia. Suomen IBM:n teknologiapalveluiden johtaja mukaan Suomessa kasvetaan muun maailman tahtiin.

- It-palvelut kytkeytyvät lähemmäs liiketoimintaa, peruspalvelujen rinnalle on tullut enemmän asioita, jotka ovat suoraan liiketoiminnassa kiinni. Tietotekniikan täytyy olla tuotannollinen tuloksentekijä ihan niin kuin kaiken muunkin, Haukkovaara hahmottelee kokonaisuutta.

Samaa mieltä alan kasvusta on Suomen palveluliiketoiminnan johtaja.

- Vapaita asiakkaita on yhä ja monet laajentavat toimintaansa. Myös liiketoiminnan muutokseen liittyvät tarpeet ovat kasvaneet. Lisäksi yritysten tarpeiden mukaan myytävät kapasiteettipalvelut ovat selkeästi kasvussa.

- Vuosia sitten ulkoistettiin pelkkiä tuotantoympäristöjä halvemmalla hinnalla, kuin mitä itse vastaavaa tehtiin. Nyt haetaan muutosnäkökulmaa, eli tietotekniikkaa käytetään muutoksen moottorina, Lehtonen sanoo.

Intia kasvaa

Palveluliiketoiminta on kasvanut voimakkaasti etenkin Intiassa.

- Intian vahvuutena on myös erittäin korkea laatu, se leimautuu turhaan pelkän hinnan varassa toimivaksi maaksi. Myös työvoiman saatavuus on siellä hyvää, asia mikä kaikkialla länsimaissa ei ole ihan huippuluokkaa.

- Palvelut tuotetaan kuitenkin siellä missä se on kulloinkin järkevintä, Haukkovaara sanoo.

Kaukomaiden palveluja osataan myös kysyä.

- Jos katsotaan tarjouspyyntöjä, niin lähestulkoon kaikissa isommissa projekteissa kysytään myös offshore-komponenttia, HP:n Lehtonen sanoo.

Tuotteistaminen nostaa tehokkuutta Palvelut kehittyvät samalla tavalla kuin laitteet ja ohjelmistotkin, niitä teollistetaan ja tuotteistetaan.

- Palveluissa alkaa olla enemmän automaatiota ja standardikomponentteja, kun taas aikaisemmin voittopuolisesti jokaiselle asiakkaalle räätälöitiin oma ratkaisunsa, Haukkovaara sanoo.

- Vakioidut pitkälle automatisoidut komponentit alkavat sopia lähes kaikille, eikä erikoisia räätälöityjä ratkaisuja enää kovin kysytäkään.

Tuotteistettujen palvelujen kautta puhdas it-ulkoistuskin tulee pienempien yhtiöiden ulottuville.

- Myös teknologian kehittyminen on vaikuttanut tähän. Esimerkiksi virtualisoinnissa voidaan isosta palvelinparkista lohkaista pienikin lohko, jolloin asiakas nauttii suurtuotannon etuja, vaikka ei kooltaan suuri olisikaan, Haukkovaara sanoo.

Ostaja on toisen näköinen

Ostaminen muuttaa oman organisaation toisen näköiseksi, kuin palveluja ei enää tuoteta, vaan ne ostetaan.

-Ulkoistaminen on ostamista. Uskon, että paljon on opittu siinä, kuinka oma it-organisaatio muutetaan hankintaorganisaatioksi.

- Monet haluavat pitää yllä pelkkää hankintaorganisaatiota, jossa on hankinta- ja projektipäällikkö-tyyppisistä väkeä, eikä enää it-peruspalveluja tuottavaa henkilöstöä, Haukkovaara sanoo.

Suunta vahvistuu silloin, kun aletaan ostaa perustietotekniikkapalvelujen ja sovellusten lisäksi myös liiketoiminnan prosesseja.

- Aikaisemmin asiakkaat johtivat omaa organisaatiotaan, mutta nyt palveluja ostetaan hyvin paljon muilta. Kompetenssit ja vaatimukset ovat erilaiset, Lehtonen sanoo.

- Kyse ei ole niinkään ostamis- vaan johtamishaasteesta. Miten johtaa kumppania, joka ei kuulu omaan henkilöstöön. Tähän suuntaan asiakkaat kehittävät nyt toimintaansa.

Operaattorit esteenä enumille? 

Teleoperaattorimaailman hyvin tunteman Juha Heinäsen mielestä ip- ja perinteisten puhelinverkkojen rajoja häivyttävät enum-palvelut eivät Suomessa pääse kehittymään, koska operaattoreilla on mahdollisuus estää asiakkaidensa käytössä olevien puhelinnumeroiden liittämisen enumiin.

Eräs 09-alkuisia puhelinnumeroita omistava teleoperaattori puolestaan ei näe enumissa liiketoimintamahdollisuuksia. Eipä kai, onhan kysymys vain tavoitettavuuden monipuolisesta hallinnasta.

Jutun kirjoitti: Heikki Nenonen

Heikki Nenonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.