Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lyijyakut litiumakuiksi

Saasteettomiin akkuihin miljoonasijoitus

28.5.2007 15:29 (päivitetty 15:45) Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management ja yksityissijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,1 miljoonaa euroa yhtiöön, joka kehittää saasteettomia energiaratkaisuja.

Finnish Electric Vehicles Technologies (FEVT) -yritys kehittää ympäristöystävällisiä, saasteettomia ja turvallisia energiavarastoratkaisuja, jotka ovat myös tehokkaita ja taloudellisia.

– Nyt saadulla lisäpääomalla kasvatamme tuotantoamme kysyntää vastaavaksi ja laajennamme kansainvälistä toimintaamme, kertoo FEVT:in toimitusjohtaja Kari Lairila tiedotteessa.

Yrityksen energiaratkaisuilla voidaan polttomoottorit ja lyijyakut korvata sähkömoottoreilla ja uudella litium-pohjaisella akkuteknologialla.

Esimerkiksi Rooman kaupunki on pyytänyt FEVT:iltä tarjousta busseihin soveltuvista akuista ohjausjärjestelmineen.

Kiinaan yritys on myynyt tänä vuonna useita kaupunkibusseissa käytettäviä suuritehoisia akkujärjestelmiä, joiden avulla hiilidioksidipäästöt saadaan kaupunkiliikenteessä nollattua.

– FEVT on mainio esimerkki puhtaan teknologian yrityksestä, jonka markkinat kasvavat voimalla ympäri maailmaa, Teollisuussijoituksen johtaja Mika Räsänen arvioi tiedotteessa.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.