Windows-Safari liikkuu liukkaasti, mutta kaatuilee vielä nopeammin
12.6.2007 12:58 Applen toimitusjohtaja Steve jobs julkisti eilen illalla WWDC-kehittäjäkonferenssissa julkisen beta-version Safari-selaimestaan Windowsille. Muinoin Microsoft ryhtyi selaintaistoon ja toi armeliaasti IE:n Macille. Nyt Apple tuo pienen ja kevyen Safarin armeliaasti Windowsille.
On outoa nähdä vuosia ainoastaan Mac Os X:llä toiminut ohjelmisto Windows-työpöydällä. Ensimmäisenä silmään pistää selaimen Itunes-tyyppinen "brushed metal" -ulkoasu, jota Apple on innostunut viljelemään ohjelmistoissaan vuosien varrella. Metallinen ulkoasu tuntuu sulautuvan yllättävän hyvin Windowsin perinteiseen lookiin. Onneksi selain ei Windowsissa tarvitse Applen perinteistä omena-näppäintä tai Windows-näppäintä.
Windowsissa Applen tavoin
Omaleimainen ulkoasu tuntuu kuitenkin tuovan peri-applemaisia rajoitteitakin. Näyttää siltä, että Apple haluaa väkisin pakottaa tiettyjä juttuja, kuten esimerkiksi sen, ettei selainikkunan kokoa voi muuttaa kuin oikeasta alanurkasta. Näin ehkä Mac Os:ssä, muttei Windowsissa.
Windowsin tehtäväpalkin avulla Safari-ikkunoita ei voi suurentaa, palauttaa tai muuttaa kokoa. Tällainen häiritsee jo normaalia käyttöä. Toivottavasti ongelma korjataan lopullisessa versiossa.
Selaimen valikot tuntuvat hyvin mietityiltä ja turhat valinnat loistavat poissaolollaan. Monesti muita valintoja ei tarvitakaan. Betassa osaa valikoiden valinnoista ei näköjään olla edes toteutettu. Näitä näyttäisivät olevan ainakin asennettujen lisäosien listaus ja selaimen käyttöohjeet.
Selaimen navigointivalinnat ovat hyvin selkeät ja toimivat. Tarvittaessa navigointia voi räätälöidä Mac-käyttäjille tutulla helpolla ja havainnollisella vedä ja pudota-asetusikkunalla. Navigointipalkki on esimerkiksi huomattavasti Microsoftin uusiman Internet Explorer 7:n palkkia simppelimpi ja kätevämpi käyttää.
Safarilla kaatuillaan
Selaimen nettisivujen lataus ja renderöinti tuntuvat nopeilta ja yllättävän toimivilta beta-versioon nähden. Safarin Webkit-moottori perustuu Linuxin KDE-työpöytäympäristön KHTML-moottoriin, jota hyödynnetään KDE:n Konqueror-selaimessa. Myös esimerkiksi Nokia hyödyntää Webkitiä mobiiliselaimessaan.
Julkinen beta ei kuitenkaan ole kovin bugivapaa versio. Se kaatuilee vähän väliä erilaisiin ja välillä samoihinkin toimintoihin ja sivustoihin. Lisäksi selaimessa tuntui olevan erikoinen ongelma lihavoitujen tekstien kanssa. Testatut sivustot tuntuivat toimivan muuten aivan hyvin, mutta lihavoidut tekstit loistivat poissaolollaan.
Windows-Safariin on esimerkillisesti tarjolla muun muassa Flash, Windows Media Player ja Adobe Reader -lisälaajennukset. Näiden löytyminen helpottaa varmasti selaimen yleistymistä. Lisäksi Webkit/KHTML-pohja lupailee hyvää yhteensopivuutta web-standardien kanssa. Lisäksi myös esimerkiksi javascript-pohjainen TineMCE -html-editori näytti toimivan.
Ketä kiinnostaa Windows-Safari?
Ongelmista huolimatta selaimen tulevat versiot voivat tarjota Windows-käyttäjillekin miellyttävän ja liukkaan selainkokemuksen, kunhan bugit saadaan hiottua pois. Miksiköhän Apple aloitti julkisen beta-vaiheen?
Applen Iphone hyödyntää myös samaa selainmoottoria ja puhelimen ainoa avoin sovellusalusta on selain. Safarin siirtyminen Windows-maailmaan lisää takuulla Iphone-ohjelmien kehittäjäkuntaa. Voisi jopa väittää, että Iphone-kehittäjäkunnan kalastus on Windows-Safarin ilmestymisen suurin syy. Windows-versio helpottaa myös web-kehittäjien selainten yhteensopivuustestausta.
Safari 3:n julkisen beta-version Windowsille ja Mac Os X:lle voi ladata Applen sivuilta. Windowsille selaimesta on tarjolla kaksi versiota, joista toinen sisältää myös yhtiön Quicktime-mediatoistimen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa
11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
















Kommentit (34)
Samoin ongelmia on toimivuudessa suomi-ympäristössä, johtuen lähinnä fi.lproj-hakemistojen (eli lokalisoinnin) puuttumisesta. Ongelma "korjataan" kopioimalla en.lproj-hakemistot fi.lproj-hakemistoksi.
Harmi vain että tuo on armottoman buginen vielä, bookmarkien importtaaminen kaataa selaimen heti kuten myös muut bookmarkkeihin liittyvät toiminnot. Eikä sivujen renderointi tai lataus nopeus pärjää mitenkään Operalle ainakaan tämän betan kohdalla.
Hupaisaa että tuon yllämainitun tekeminen poisti bookmark ongelman ja nyt Safari pysyy pystyssä yllättävänkin hyvin ollakseen beta. Olisikin pitänyt lukea aiemmat viesti ennen ekan viestin kirjoittamista. Sigh
Nimittäin tuota mainostettua nopeutta ei ainakaan omalla koneellani Safarilla esiintynyt ennen kuin sivun sai cachesta ja edes silloin se ei ollut muita selaimia huomattavasti nopeampi/hitaampi.
Lisäksi paljon Javascriptiä käyttäneenä iBenchin JS-testin tulos tuntuu erikoiselta. Firefox ja IE ovat testin mukaan varsin tasoissa, mutta tosielämässä IE:n Javascript-suorituskyky tuntuu olevan valovuosia Firefoxin ja Operan vastaavasta jäljessä.
Joo niin varmaan ja lehmät lentää. Päinvastoin, tulee yksi uusi selain tietyllä alustalla testausporukkaan mukaan (jos otetaan). Miten tämä muka helpottaa? Kokemuksesta ennen tätä voin sanoa, että vaikka olisi "sama" tuote, niin selaimet toimivat eri käyttiksissä vähän eri lailla.